keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Jerome-pehmon kuvia!

Jeromestakin on tehty oma pehmonsa. Kuvat ovat peräisin täältä.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Paitalöytöjä

Kaksoissolan foorumilla oli löydetty väärennettyjä paitoja:

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kyoshiro-pehmon kuvia

Kyoshiro-pehmosta on julkaistu tarkempia kuvia. Kuvat ovat peräisin täältä.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Weed-musikaali nähtävillä

Weed - Kaksoissolan Legenda - musikaali on nyt mahdollista nähdä Youtubesta. Noin 8:56 kohdalta alkaen (tunteina).

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

FutagoShop kiinni muuton ajan

FutagoShop on kiinni 24.6-10.7, jolloin kaupan omistaja suorittaa muuttoa. Tilaaminen onnistuu edelleen, mutta tilaukset lähetetään 10.7 jälkeen.
Lähde: FutagoShopin sivuilla oleva ilmoitus.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Hopeanuolta radiossa


"YleX Aamussa viime viikon tiistaina on ollut juttua Suomen Hopeanuoli-fanit ry:stä ja Gingaconista. (Kelatkaa suunnilleen kohtaan 2:37:50.) Myös tämän viikon maanantaina on ollut juttua Hopeanuolesta (myös tunnari soi radiossa). (n. 1:05:23-1:14:30)"

Kyoshirostakin pehmo!

PurePlastic on julkaissut kulunneella viikolla kuvan Kyoshiro-pehmolelusta. Mitäs pidätte?
(c) PurePlastic

GTLW:n kuudes kansi

Ginga: The Last Wars - sarjan 6. kansi näyttää seuraavalta. Mangan voit ennakkotilata Urumista.
(c) Kaksoissolan Facebook-sivu

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Video: PurePlasticin Weed-pehmo

Anttu avaa videolla PurePlasticin laatikon, jossa on Weed-pehmo. Tuo vähän ymmärrystä siitä, millainen pehmo on livenä. Valokuvien sijaan,

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Akamesta


"Materiaaleista: Weedin olemme skannanneet, kun japanilainen kustantaja ei ole sisuksista tiedostoja tarjonnut. Kansikuvat he ovat lähettäneet. Akamen kohdalla kertoivat, että materiaalia löytyy. He lupasivat joko ilmaiseksi tiff-tiedostot, joissa japskisivut ovat sellaisenaan, taikka sitten maksusta sellaiset kuvatiedostot, joissa tekstit ovat eri kerroksissa eli niitä ei tarvitse erikseen poistella. Säästeliäänä miehenä pyysin tietenkin tiffit, sillä putsaus ei olisi paha kulu. Eikä tiff-muodossa olevan mangamateriaalin kanssa ole koko kymmenvuotisen urani aikana ollut ongelmia. No, nyt niitä oli. Ongelmat olivat periaatteessa löydettävissä, mutta latojakaan ei hiffannut etsiä niitä koska moista ei ikuna ole ilmennyt. Ei ollut mitään syytä ryhtyä tavallista epäluuloisemmaksi... No, tuloksen näette. Päätimme, että seuraavat kirjat skannataan kuten Weedille on tehty. Niin menee kätevämmin kuin jos ryhtyisin anelemaan uutta materiaalia Japanista.

Orionin osalta tsekkaamme ensin sen maksullisen materiaalin. Jos se on hyvää, käytämme sitä. Jos ei ole niin skanneri pörisee jatkossakin. Pahoitteluni kehnosta laadusta ykkösen osalta."

Lisää ohjelmaa

Gingaconissa tullaan näkemään myös:

Ginga-turistina Japanissa vol. 2
Konehuone klo 13:00-14:00
Millaista on lähteä toista kertaa Japaniin Ginga-fanina? Mitä nähtävyyksiä Japanilla on tarjota Hopeanuolen ystävälle? Päivitetty versio Ginga-turistina Japanissa -luennoista kuullaan ensikertaa Gingaconissa!

Weed-animen pölhöimmät hetket <3
Verstas klo 15:00-16:00
Hulvaton kuvakavalkadi animen komeimmista töppäyksistä! Selostajina entinen animaatio-opiskelija ja hänen kaverinsa.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Gingaconin T-paidat

"Paidat ovat myynnissä Gingaconissa ja niitä voi ostaa Ginga Roomista!"

 Lähde: Facebook.

Pehmot ennakkotilaukseen

Jouji- ja Yukimura- pehmoja on nyt mahdollista ennakkotilata Urumista ja Ginga.fin kaupasta.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Last Warsin 6. osa 9.7

Japanilaisen Amazon verkkokaupan mukaan, Ginga: The Last Wars - sarjan 6. osa ilmestyisi myyntiin 9.7. Kansikuvaa ei ole vielä julkaistu. 

Ennakkotilauksien mahdollisuutta odotellaan.

Akamesta

Jokunen on varmaan huomannut, että Akamen ensimmäisen osan kuvat ovat melko rasteroituneita.

Kaksoissolan sivulla Uru kirjoitti seuraavasti:

"Painojäljestä tuli tietoa: syynä oli sittenkin Japanista saatu huonolaatuinen materiaali. Seuraavissa osissa paranee."

Lähde: Tämä aihe.

Gingaconin ohjelmaa

Ensi viikon lauantaina, 11.6. Tampereella järjestetään kauan odotettu Gingacon. Luvassa on mm. seuraavanlaisia faneja ilahduttavaa ohjelmaa.

Ginga Room
Verstas klo 11:00-17:00
Tule Ginga Roomiin tutustumaan Hopeanuoli-sarjaan ja sen ystäviin! Ginga Roomissa voit muun muassa piirrellä, lukea mangaa ja pyöräyttää onnenpyörää. Ginga Roomissa on myös myynnissä Hopeanuoli-yhdistyksen kannatustuotteita.

Koiran Piirtäminen
Konehuone klo 12:00-13:00 Sandra Laajalahti
Ohjelmassa tutustumme koiran piirtämiseen ja anatomiaan. Käymme läpi koiran ruumiinosat kuonosta hännänpäähän. Ohjelmassa pohditaan miten koira eroaa sudesta ja kuinka paljon koirilla on rotukohtaisia eroja. Ota ohjelmaan mukaan oma piirustuslehtiö ja piirtovälineet.

Hyeenaluento
Konehuone klo 14:00-15:00 Hanna Mäkinen
Leijonakuninkaassa hyeenoilla on melko yksiselitteinen roiston rooli, mutta entäpä muissa piirretyissä ja tarinoissa? Entä millaisia esimerkiksi täplähyeenat ovat todellisuudessa? Ansaitseeko mikään eläin roiston roolia ja jos ansaitsee niin mikä? Tule mukaan pohtimaan aihetta tunnin mittaiselle luennolle!
 
Hopeanuoli-tietokilpailu
Stage klo 16:00-17:00 Jessica Varjonen
Tietokilpalu, jossa jokainen osallistuja vastaa paperille 15-20 Ginga-aiheiseen kysymykseen. Kilpailun päätteeksi kerään jokaiselta vastauspaperit ja tarkistan vastaukset. Tämän jälkeen on oikeiden vastausten läpi käyminen ja parhaiden palkitseminen.

Muun ohjelman näet täältä.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Weedin 56. osa on ilmestynyt!

Weedin 56. osa "Sotamestarin veri" on ilmestynyt tänään 3.6.2016. Manga poistuu myynnistä 27.7.2016 tienoilla. Omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste

Akame on ilmestynyt!

Akamen ensimmäinen osa on ilmestynyt tänään 3.6.2016. Manga poistuu myynnistä 29.7.2016 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi