perjantai 28. joulukuuta 2018

Toshiko Fujita on kuollut

Crossin ääninäyttelijä Toshiko Fujita on menehtynyt rintasyöpään vastikään.
Kuva (c) Hopeanuoli.comin Facebook-sivu
Kuva (c) AnimeNewsNetwork

Lähde: Hopeanuoli.comin Facebook-sivut.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Tähdenlennon 9. numero on nyt luettavissa yhdistyksen nettisivuilla

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-jäsenlehden 9. numero on nyt jäsenten luettavissa yhdistyksen nettisivuilla. Fyysinen lehti postitetaan jäsenille piakkoin.

Tähdenlennon 9. numero tulee aiempien numeroiden tapaan myyntiin Hopeapuotiin, josta sen voivat myös ei-jäsenet ostaa itselleen. Lehden voi ostaa myös eri tapahtumista yhdistyksen pöydältä.

Tähdenlennon 9. numeron teemana on saksanpaimenkoirat."

perjantai 7. joulukuuta 2018

Orionin 26. osa on ilmestynyt!

Orionin 26. osa on ilmestynyt tänään 7.12.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä  28.1.2019 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Last Wars päättyy

Tällä hetkellä puhutaan, että Last Wars loppuisi ihan kokonaan. Viimeinen luku tulisi ilmestymään tämän viikon perjantaina Japanissa.

Syynä lopetukselle pidetään Takahashin sairastumista jännetuppitulehdukseen. Se estää häntä piirtämästä.
(c) Kuva täältä.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Last Warsin ilmestymisaikataulu

Sangatsu Mangan sivuilta näkee nyt virallisesti, milloin Last Warsin osia ilmestyy:

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

GTLW:n 20. kansi

GTLW:n 20. kansi on julkistettu näkyviin. Se näyttää seuraavalta:

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Tähdenlennon 9. numero on nyt luettavissa yhdistyksen nettisivuilla

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-jäsenlehden 9. numero on nyt jäsenten luettavissa yhdistyksen nettisivuilla. Fyysinen lehti postitetaan jäsenille piakkoin.

Tähdenlennon 9. numero tulee aiempien numeroiden tapaan myyntiin Hopeapuotiin, josta sen voivat myös ei-jäsenet ostaa itselleen. Lehden voi ostaa myös eri tapahtumista yhdistyksen pöydältä.

Tähdenlennon 9. numeron teemana on saksanpaimenkoirat.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Taistelukoira Zeron 3. osa on ilmestynyt!

Taistelukoira Zeron 3. osa on ilmestynyt tänään 16.11.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 10.1.2019 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

perjantai 9. marraskuuta 2018

Hopeapuoti on kiinni

Hopeapuoti on kiinni Gingaconia ajatellen.

"HUOM! Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n verkkokauppa Hopeapuoti suljetaan Gingaconin takia pe 9.11. klo 23 ja avataan uudelleen su 11.11. klo 11."

perjantai 2. marraskuuta 2018

Jerome alennuksessa

"Gingaconin kanssa järjestetyn äänestyksen voittajaksi nousi Jerome! Jerome on siis 45% alennuksessa Urumissa 1.-15.11. välisen ajan.

Tämän lisäksi Jerome ja kakkossijalle päässyt Tesshin ovat 20 euron alennuksessa Gingaconissa"

(c) Urumi.fi

Yhdistykseltä videoita

Yhdistykseltä on ilmestynyt lukuisia videoita Gingaconin lähestyessä.



"Kun cossikisat eivät menekkään aivan nappiin! 

Gingaconin varsinainen cossikisa on muutettu enemmän näytöstyyliseksi vähäisen hakemusmäärän takia. Voit osallistua tähän paikan päällä - osallistujille luvassa palkinnot! 

Gingaconiin on yhä myynnissä lippuja! Liput kannattaa hankkia pian, sillä coni lähestyy jo uhkaavasti! Nettilipunmyynti päättyy 4.11. Tämän jälkeen lippuja voi ostaa ainoastaan tapahtuman ovelta."



"Tässä vielä lyhyt versio mainosvideostamme! Lippuja saa vielä netistä ja myös ovelta jos niitä jää!" https://www.gingacon.com



"Ninjakoirat tulevat esiintymään Gingaconissa 10.11.! Tule seuraamaan heitä isoon saliin kello 15:00!"

Orionin 25. osa on ilmestynyt!

Orionin 25. osa on ilmestynyt tänään 2.11.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 27.12.2018 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

perjantai 26. lokakuuta 2018

Taistelukoira Zeron 3. kansi

Taistelukoira Zeron 3. kansi on julkistettu näkyviin. Se näyttää seuraavalta:

maanantai 22. lokakuuta 2018

GTLW suomeksi?

Kustantajalta on tullut uutta tietoa Ginga: The Last Wars-sarjan suomentamisen suhteen:

18.10.2018 15:52 
Kappas, Last Warsista saatiin sopimukset allekirjoitettua.

22.10.2018 09:29 
Ainakin laillinen oikeus meillä siihen nyt on. Jos eivät japanilaiset yhtäkkiä raivostu ja vanno verikostoa meille niin eiköhän tuo ala toukokuussa 2019.

Pehmoäänestyksen tulos

"Pehmoäänestys on nyt päättynyt!

Äänestyksen voitti Jerome 59:llä äänellä, toiseksi tuli Tesshin 47:llä äänellä.
Jerome-pehmo tulee 45% tarjoukseen Urumin nettikauppaan. Lisäksi Jerome- ja Tesshin-pehmo ovat Gingaconissa alennuksessa hintaan 20 euroa!"

 Lähde: Gingaconin Facebook-sivut.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Ennakkotilaa fanitaidelehti

Silver Fang Networkin fanitaidelehteä on nyt mahdollista ennakkotilata.

Kirjassa on kaiken kaikkiaan 30 sivua GNG-aiheista fanitaidetta. Lehti maksaa 15 dollaria ja sen tuotto menee hyväntekeväisyyteen. 

Lähde: Hopeanuoli.comin Facebook-sivut.

Uusi mobiilipeli

"Shounen Jumpin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on julkaistu ihka uusi mobiilipeli japanilaisille kännyköille."


 Lähde: Hopeanuoli.comin Facebook-sivut.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Pehmoäänestys!

"PurePlastic järjestää kampanjan Gingaconin kanssa!

Periaate on sama kuin aiemmassa äänestyksessä Weedin kanssa: äänestä suosikkihahmoasi (tai hahmoparia) ja kyseinen pehmo (tai pehmopari) tulee 45% tarjoukseen Urumin nettikauppaan. Lisäksi tämä kyseinen pehmo/pehmopari ja toiseksi tullut ovat Gingaconissa alennuksessa hintaan 20 euroa!

Äänestä siis hahmoa (tai hahmoja), jonka tahdot alennukseen, Facebookin reaktionapeilla. Huom, ethän massatägää kavereita äänestykseen tai vaikuta vastaavilla tavoilla äänestystulokseen!

Peukku = Tesshin
Hämmästynyt naama/Vau = Jouji & Kyoshiro
Itkevä naama/Surullinen = Jerome
Naurava naama/Haha = Mer & Hougen
Sydän/Ihastu = Weed
Vihanaama/Vihainen = Yukimura

Äänestys on voimassa 21. lokakuuta asti."

Gingaconin ohjelmakartta on julkaistu!

Gingaconin ohjelmakartta on julkaistu ja se näyttää seuraavalta:




















perjantai 5. lokakuuta 2018

Orionin 24. osa on ilmestynyt!

Orionin 24. osa on ilmestynyt tänään 5.10.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 29.11.2018  tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Gingacon - Vlogi kulissien takaa!

 
"Cosplaykisan haku on vielä auki sunnuntaihin 30.9. saakka! Tule joko tuomariksi tai osallistu itse kisaan puvullasi. Lippuja myös yhä myynnissä! Lisätietoa osoitteessa https://www.gingacon.com"

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Gingacon - Karvaturrit ja cosplay!

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:ltä on ilmestynyt uusi video.

"Gingacon ei taidakkaan olla ihan pelkkä karvaturritapahtuma, vaan myös cosplay on mukana menossa, kuten myös kaikki muut animeen ja mangaan liittyvät japanilaiset jutut! Vielä ehdit hakea mukaan cosplay-kisaan! https://www.gingacon.com"

lauantai 22. syyskuuta 2018

Ginga: The First Wars

Tätä sarjaa on nyt mahdollista lukea kustantajan sivuilta. Joka kuun 10. päivä tulee aina uusi luku.


Taistelukoira Zeron 2. osa on ilmestynyt!

Taistelukoira Zeron toinen osa ilmestynyt eilen 21.9.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 15.11.2018 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Gingacon - Kokopitkä mainosvideo!

"Kokopitkä mainosvideo marraskuun Gingacon-tapahtumasta! Hanki lippusi ja varmista pääsysi Hopeanuolta täynnä olevaan tapahtumaan! Haemme yhä myös ohjelmanpitäjiä ja muita halukkaita mukaan menoon! Lue lisää: https://www.gingacon.com 
Itse videosta... Kaksi conihenkistä sankariamme ovat selvästikin saapuneet Gingaconin tapahtumapaikalle Kotkan konserttitalolle hiuuukan etuajassa! Onnekseen kaikkien kaveri Kisaragi sattuikin juuri olemaan tylsistyneenä paikalla, kenties hänkin odottaa jo conia kuin kuuta nousevaa. Mihin Kisaragi vie sankarimme ja mitä edestämme löytyykään? Entä milloin Gingacon oikeasti järjestetään jos ei juuri nyt?"

lauantai 15. syyskuuta 2018

GTLW:n yhdeksästoista kansi

Ginga: The Last Wars-sarjan yhdeksästoista kansi on julkistettu näkyviin. Se näyttää seuraavalta:

maanantai 10. syyskuuta 2018

Tähdenlennon 8. numero on nyt lisätty yhdistyksen nettisivuille jäsenten luettavaksi sekä Hopeapuotiin yleiseen myyntiin

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
 "Yhdistyksen Tähdenlento-jäsenlehden 8. numero on nyt jäsenten luettavissa yhdistyksen nettisivuilla. Fyysinen lehti postitettiin jäsenille jo elokuussa.

Tähdenlennon 8. numero on myös tullut myyntiin Hopeapuotiin, josta sen voivat myös ei-jäsenet ostaa itselleen."

lauantai 8. syyskuuta 2018

PurePlasticin Weed-pehmo 19,75 euroa

PurePlasticin Weed-pehmo on ollut nyt 1.9-10.9 välisenä aikana 45 % tarjouksessa. Vielä siis ehdit ostaa pehmon nettikaupasta.
(c) PurePlastic

Gingaconin mainosvideo

Suomen Hopeanuoli-fanit ry on tehnyt Gingaconille mainosvideon.

Cosplaykisahakua on jatkettu!

Gingaconin cosplaykisahakua on jatkettu 30.09.2018 asti.

Tarkemmat tiedot täältä.

Lähde: Kaksoissolan foorumi.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Orionin 23. osa on ilmestynyt tänään!

Orionin 23. osa on ilmestynyt tänään 7.9.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 1.11.2018 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Taistelukoira Zeron 2. kansi

Taistelukoira Zeron suomalainen kansi on julkistettu näkyviin. Manga ilmestyy 21.9.
(c) Gingaihmiset

maanantai 3. syyskuuta 2018

Syyskokous 2018

"Tervehdys arvon jäsen!

Minulla on ilo ja kunnia kutsua sinut Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n vuosittaiseen syyskokoukseen! Kokous on perjantaina 7.9.2018 klo. 17:00 - 20:00 Tampereen 3D Crush Caféssa.

Jokaisella jäsenellä on kokoukseen vapaa pääsy. Nyt sinulla on siis tilaisuus tulla vaikuttamaan yhdistyksen asioihin.
Esityslista:

1. Kokouksen avaus

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

5. Aktiivijäsenyyteen vaadittavien aktiviisuuspisteiden määrä vuonna 2019

6. Retkikassan tilille hyvitettävän jäsenmaksun osuuden suuruus vuonna 2019

7. Päätetään vuoden 2019 jäsenmaksut kaikille jäsentyypeille

Esitetään että maksut pidettäisiin samoina:

Jäsen: 15 euroa
Aktiivijäsen: 10 euroa
Tukijäsen: 30 euroa
Tähtijäsen: 20 euroa (aktiivinen tukijäsen)
Retkijäsen: 25 euroa (retkikassaan kuuluva jäsen)
Pronssijäsen: 20 euroa (retkikassaan kuuluva aktiivijäsen)
Hopeajäsen: 40 euroa (retkikassaan kuuluva tukijäsen)
Kultajäsen: 30 euroa (retkikassaan kuuluva aktiivinen tukijäsen)
Perhejäsen: 5e (vuosimaksu)
Lemmikkijäsen: 5e (liittymismaksu, voimassa omistajan jäsenyyden ajan)

8. Pieni katsaus tänä vuonna 10.11. Kotkan konserttitalolla pidettävään Gingaconiin. Emme nimeä vielä uutta Gingaconiteaa, koska katsomme ensin, että miten tämän vuoden Gingacon menee

9. Käsitellään yhdistyksen:
a) Varallisuutta
b) Jäsenmäärää
c) Sääntöuudistuksen etenemistä
d) Uusien jäsenkorttien tilannetta
e) Tähdenlennon tilannetta
f) Retkikassaa
g) Uutta keräilykorttiprojektia
h) Yhdistyksen yhteishenkeä ja tulevaisuutta

10. Kokouksen päättäminen

Nähdään kokouksessa!

Ystävällisin terveisin Tiia Mononen, Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n puheenjohtaja"

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Tähdenlennon 8. numero on ilmestynyt!

"Yhdistyksen jäsenlehden, Tähdenlennon, 8. numero on nyt ilmestynyt, ja se on tänään postitettu kaikille vuoden 2018 jäsenmaksun maksaneille yhdistyksen jäsenille.

Tähdenlennon 8. numero tulee aiempien numeroiden tapaan myöhemmin myyntiin Hopeapuotiin, ja sitä voi ostaa myös eri tapahtumista yhdistyksen pöydältä.

Tähdenlennon 8. numeron teemana ovat nartut."

maanantai 6. elokuuta 2018

GTLW:n kahdeksastoista kansi

Ginga: The Last Wars-sarjan kahdeksastoista kansi on julkistettu näkyviin. Se näyttää seuraavalta:
(c) Amazon

sunnuntai 5. elokuuta 2018

PurePlasticin kilpailu

PurePlasticilla on meneillään kilpailu Facebook-sivuillaan.

"Nyt on pahimmista helteistä selvitty, joten julistetaan sen kunniaksi valokuvauskilpailu! Nappaa kuva PurePlasticin Ginga-pehmo(i)sta tai muusta Ginga-teemaisesta pehmosta ja laita se tähän ketjuun. (Tai instagrammissa merkkaa se #pureplastickesakisa ) Kisan teema on KESÄ!
Palkintoina on vapaavalintainen pehmo voittajalle sekä juliste toiseksi ja kolmanneksi tulleille.
Kisa on voimassa 15.8. asti ja voittajakuvia voidaan julkaista Kuopion mini-Chibiconin päättäjäisissä."
Kuva @santtisaur

perjantai 3. elokuuta 2018

Cosplaytuomarihaku on alkanut!

Gingaconin cosplaytuomarihaku on alkanut!

Klik

"Hae tuomariksi cosplaykisaan!

Oletko aina halunnut tietää, millaista on olla cosplaytuomari, mutta et ole saanut siihen mahdollisuutta?
Koetko olevasi hyvä käsitöissä tai tietäväsi cosplaypuvuista ja propeista paljon?
Nyt sinulla on mahdollisuus näyttää taitosi cosplaytuomarina! Gingacon etsii cosplaykisojen yksilö- ja ryhmäsarjoille tarkkasilmäisiä tuomareita! Aiempaa tuomarointikokemusta ei vaadita. Riittää että on motivoitunut ja ymmärtää cosplayasuista, ompelemisestä sekä propeista. Entinen kisakokemus on plussaa.

Cosplaytuomarit saavat ilmaisen sisäänpääsyn tapahtumaan ja ruoat Green Roomissa.

Ilmoittautuminen cosplaytuomariksi päättyy 30.9.2018. Valinnoista ilmoitetaan sähköpostitse jokaiselle ilmoittautuneelle. Lisätietoa saat tarvittaessa cosplayvastaavalta osoitteesta cosplay[a]gingacon.com"

Orionin 22. osa on ilmestynyt!

Orionin 22. osa on ilmestynyt tänään 3.8.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 27.9.2018 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

torstai 2. elokuuta 2018

Uusia T-paitoja

Hopeanuoli.comin Facebook-sivuille oli julkaistu kuvia uusista T-paidoista, joissa aiheena näkyy GNG ja SSY.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Taistelukoira Zeron ensimmäinen osa on ilmestynyt!

Taistelukoira Zeron ensimmäinen osa on ilmestynyt tänään 27.7.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 20.9.2018 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Orionin 21. osa on ilmestynyt!

Orionin 21. osa on ilmestynyt tänään 6.7.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 30.8.2018 ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Gingaconin ohjelmahaku on alkanut

Gingaconin ohjelmahaku on alkanut. Haethan 30.9.2018 mennessä.

Tarkemmat tiedot täältä.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Taistelukoira Zeron kansi

Taistelukoira Zeron ensimmäinen kansi on julkistettu näkyviin.

Lähde: Hopeanuoli.comin Facebok-sivut.

Hae Gingaconin cosplaykisaan!

Haku Gingaconin cosplaykisaan on nyt alkanut.

Tarkemmat tiedot täältä.

torstai 21. kesäkuuta 2018

Byakuren No Fangista

Byakuren No Fangista on tullut uutta tietoa kustantajalta koskien ilmestymisajankohtaa.

"Nonnih!

27.7. pitäisi olla suht turvallinen arvio, mutta kun ei vielä ole painossa niin ei lyödä lukkoon. Kannet ja muu on kunnossa, luvat Japanista irtosivat. Saamme myös käyttää toisessa jap. megapainoksista (2 pokkaria yhdessä) ollutta Takahashin haastattelua."

Lähde: Kaksoissolan foorumi.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Shounen Jumpin 50-vuotisjuhla-CD

Hopeanuolen alkutunnari "Nagareboshi Gin" on päässyt Shounen Jumpin kolmannelle 50-vuotisjuhla-CD:lle. Lisäksi Gin on päässyt komeilemaan yhtenä hahmona CD:n kanteen. Nagareboshi Gin on levyllä numerolla 32 ja kaiken kaikkiaan kappaleita on 50. Levy julkaistaan Japanissa heinäkuussa.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Keräilykorttien seuraava saaga

"Viime vuonna Suomen Hopeanuoli-fanit ry julkaisi fanitaidepohjaisen keräilykorttisarjan nimeltä Ginga-keräilykortit. Ensimmäinen korttisetti käsitti GNG:n Akakabuto-saagan. Keräilykortteja on voinut ostaa tapahtumista ja Hopeapuodista 6 kortin yllätyspakkausissa. Jokainen pakkaus on sisältänyt 3 yleistä, 2 puoliyleistä ja 1 harvinaisen kortin.

Yhdistyksen jäsenet saivat foorumilla äänestää, millaisen keräilykorttisetin he seuraavaksi haluaisivat.

Äänestysvaihtoehtoina seteille olivat susisaaga ja GDW-saaga. Myös korjattu uusintapainos ensimmäisestä setistä oli äänestysvaihtoehtona. Ensimmäisestä setistä oltaisiin voitu korjata siinä olleita kirjoitusvirheitä.

Äänestys päättyi 31.5.2018, ja seuraavaksi setiksi valittiin susisaaga 9 äänellä. Weed-saaga sai 8 ääntä, uusintapainos ei saanut ääniä lainkaan."
 

Gingaconin taidekujahaku on alkanut!

Gingaconin taidekujalle on nyt mahdollista ilmoittautua mukaan. Haethan 30.9.2018 mennessä.


PurePlasticin pehmoja CDON.comista

PurePlasticin Ginga-aiheisia pehmoja saa nyt ostettua CDON.com sivustolta.
























Lähde: PurePlasticin omat Facebook-sivut.

Orionin 20. osa on ilmestynyt!

Orionin 20. osa on ilmestynyt tänään 1.6.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 26.7.2018 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

GTLW:n seitsemästoista kansi

Ginga: The Last Wars-sarjan seitsemästoista kansi on julkistettu näkyviin. Se näyttää seuraavalta:
(c) Amazon

maanantai 28. toukokuuta 2018

Adressi: Namonaki Inu no Uta suomeksi

Anttu on tehnyt adressin Namonaki Ino no Utan kääntämiseksi suomeksi.

(c) Anttu, Hopeatiikeri
"Namonaki Inu no Uta, suom. Nimettömän koiran runo) on Ginga: Nagareboshi Gin -lisätarina, joka julkaistiin Business Jump -mangalehden numeroissa 5-6/2011.
Se kertoo Ref-nimisestä japanilaisesta koirasta, jonka John tapasi safarilla Afrikassa.
Tarina on siitä erikoinen, että se on omistettu Suomen Ginga-faneille, kiitokseksi siitä, että Takahashi kutsuttiin kunniavieraaksi Traconiin." -Gingapedia

"Allekirjoittamalla tämän adressin osoitat kannatuksesi lisätarinan suomentamiselle. Tarina itsessään on niin lyhyt, että sen voisi sisällyttää jonkin toisen Takahashin tuotannon suomennoksen yhteyteen, kuten aikanaan tehtiin Ganin-lisätarinalle." -Adressi

Lisäksi kustantaja Antti Valkamakin on allekirjoittanut adressin ja toivoo sitä suomeksi!

perjantai 25. toukokuuta 2018

Alice Gear Aegis -kännykkäpeli

"Pyramid Inc./Colopl. Inc. -niminen firma on julkaissut Alice Gear Aegis -nimisen kännykkäpelin Japanissa, johon Takahashi on suunnitellut ainakin kaksi lisähahmoa: Mutsu-nimisen koiran ja Arabagi-nimisen karhun."

(c) Hopeanuoli.comin Facebook-sivut

Meidän koira -lehden artikkeli

Hopeanuoli.comin Facebook-sivuilla kerrottiin, että uusimmassa Meidän koira -lehdessä esiteltiin japanilaisia koirarotuja. Rotujen suosion syyksi mainittiin Hopeanuolen suosio.
(c) Lehtipiste.fi

perjantai 4. toukokuuta 2018

Orionin 19. osa on ilmestynyt!

Orionin 19. osa on ilmestynyt tänään 4.5.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 28.6.2018 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Yhdistyksen videoita

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:ltä on ilmestynyt uusia videoita.



Kisaragi eläytyy vähän liikaa pelaamiseen

"Eräänä päivänä Kisaragi rentoutuu kotipesänsä tapaisessa ympäristössä. Hän kaivoi vanhan Super Nintendon esille ja rupesi pelaamaan Turtles IV - Turtles in Time -peliä. Hän eläytyy hieman liian täysillä pelaamiseen ja aivan kuin itse imeytyisi peliin mukaan. Tapansa rentoutua kullakin.
Kisaragi on Hopeanuolesta tuttu siperianhusky. Sarjan on luonut Yoshihiro Takahashi.
Super Nintendo on Nintendon pelikonsoli.
Turtles on Mirage Studion omaisuutta ja brändi.
 Teenage Mutant Ninja Turtles IV: Turtles in Time on Konamin julkaisema peli.
 All rights and credits go to their respective owners."



Deja Vu Vappu

"Ystävämme Kisaragi, yksi Mutsun kenraaleista, näemmä tykkää runsain mitoin myös juhlistaa vappua. Tämän pienen musiikin, ajon sekä siman ja donitsien täyteisen videon myötä hän tahtoo toivottaa kaikille hyvää vappua. Hännän heilautuksin toivottaa ystävämme Kisaragi! :) 
 Kisaragi-hahmo on Hopeanuolesta tuttu siperianhusky ja sen oikeudet omistaa Yoshihiro Takahashi. Taustalla soiva musiikki: Anime - Initial D 
Song - Deja Vu 
Artist - Super Eurobeat - Dave Rodgers 
All rights and credits go to their respective owners."

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Gingaconin lipunmyynti on alkanut

Gingaconin lipunmyynti on viimein alkanut. Ranneke maksaa 10€, niitä voi ostaa Hopeapuodista tai coneista Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n pöydältä.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Byakuren No Fang toukokuussa?

Kaksoissolan foorumilla kirjoiteltiin seuraavasti BNF:n ilmestymisajankohdasta.

"Sangatsun ja Puniksen uutiskirjeessä ilmoitettiin, että Zero 1 siirtyy toukokuulle, tarkempaa päivää ei ole tiedossa."

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Hallitus 2018

"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n vuoden 2018 hallitus on valittu tämänpäiväisessä kevätkokouksessa.

Hallituksen kokoonpano:

Tiia Mononen, puheenjohtaja
Antti Kaleva, varapuheenjohtaja
Hanna Mäkinen, sihteeri
Sanna Luhta, varasihteeri
Pujo Pirhonen, taloudenhoitaja
Janita Jäntti, tiedottaja
Darja Juronen, varatiedottaja
Jasmi Kokkonen, hallituksen jäsen
Ville Karvonen, hallituksen jäsen
Mira Kajander, hallituksen varajäsen
Jarno Saarinen, hallituksen varajäsen

Kevätkokouksessa päätetiin, että myös jäsensihteeri kuuluu hallitukseen. Jäsensihteerinä toimii Jami Kakko."

Lähde: Tämä linkki.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Orionin 18. osa on ilmestynyt

Orionin 18. osa on ilmestynyt tänän 6.4.2018 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 31.5.2018 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

torstai 5. huhtikuuta 2018

Tähdenlento 7 nyt myynnissä

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n läsenlehden 7:ttä numeroa saa nyt Hopeapuodista. Tämän numeron teemana ovat molossit ja koirataistelut.
(c) Hopeapuoti

Gingacon 10.11.2018

"Gingacon on Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n järjestämä animeen, mangaan ja eläintarinoihin keskittyvä tapahtuma, joka järjestettiin ensi kertaa Tampereella 6. kesäkuuta 2016 Monitoimitalo 13:ssa. Gingacon järjestettiin samassa paikassa myös 28. lokakuuta 2017.

Seuraavan kerran Gingacon järjestetään 10. marraskuuta 2018 Kotkan keskustassa, tapahtumapaikkanaan Kotkan konserttitalo osoitteessa Keskuskatu 33.

Gingaconin teemoina toimivat Hopeanuoli, Ginga-saaga, anime ja manga, sekä eläintarinat. Tarjolla on monipuolista ohjelmaa, musiikkiesityksiä ja cosplayta. Lipunmyynti alkaa huhtikuun alkupuoliskolla ja lippuja tulee jälleen olemaan myynnissä 400 kappaletta.

Lisätietoa tapahtumasta on tulossa piakkoin, seuraa tapahtumaa ja sen tiedotusta seuraavista paikoista:"

- Nettisivut
- Facebook
- Twitter
- Instagram

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Vuoden 2019 jäsenlehtien teemat valittu

"Yhdistyksen jäsenet saivat yhdistyksen foorumilla äänestää ensi vuoden jäsenlehtien teemoista. Äänestyskierroksia oli kaksi, joista jälkimmäinen päättyi 31.3. Aiheesta on aiemmin ollut juttua näissä kahdessa uutisessa.

Äänestyksessä alkuvuoden numeron teemaksi valikoitui fanit & fandom 11 äänellä ja loppuvuoden numeron teemaksi valikoitui rakkaus 8 äänellä."

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi