perjantai 30. toukokuuta 2014

Unelmiesi oheistuote: voittajat

Hopeatiikeri on julkistanut unelmiesi oheistuote- kilpailun voittajat.

1. sijan voittaja:

"Skylandersin/Disney Infinityn kaltatinen GNG peli (PC,xBox, pleikka, 3ds, wii.....), eli peliä varten olisi figuurit, jotka saa portaalin avulla peliin pelihahmoksi. Peli etenisi GNG mangan juonen mukaan, mutta siinä olisi muutamia pienempiä tehtäviä. Pelistä löytyisi myös tarinan ulkopuolella olevia kaksinoelejä ja aikahaasteita. Pelin mukana tulisi muutama aloitusfiguuri ja muut figuurit myytäisiin yksittäispaketeissa, jotta voisi ostaa vain haluamansa. Figuureita voisi olla paljon (kuten skylanderissa), joten kaikki saisivat lempihahmonsa. Taustalle animen musiikkeja."

Hopeatiikerin kommentti: Monipuolinen oheistuote. Pelin saatavuutta monille eri konsoleille ym. ajateltu, sekä lisäksi peliin kuuluvat figuurit toisivat iloa muutenkin. Näppärästi mietitty, miten eri hahmot saisi peliin mukaan ja pystyisi keräämään vain haluamansa hahmot.

2. sijan voittaja:

"GNG aiheinen action figuuri jonka koko olis sellanen suurehko et ei mikää sellane sentin kahen kokone. Siis sellanen jonka pään, tassujen, korvien ja hännän asentoja pystyis vaihteleen. Hahmoina ehkä niikun just Gin, Riki, Ben, Kai veljekset, Sniper, Akakabuto..."

Hopeatiikerin kommentti: Figuuri olisi oikeasti tehty myös nuoremmille faneille leikkeihin, eikä vain koristeeksi, kuten esimerkiksi alustalliset GDW-figuurit. Figuuri olisi kuitenkin tarpeeksi edustava myös keräilykohteeksi, vaikkei sillä leikkisikään.

 3. sijan voittaja:

"Ginga aiheisia karkkeja olisi kiva saada. (Vaikka Gingastahan oli joskus valmistettu jotain tämän tapaista. Oliko se nyt vohveleita vai mitälie) Näitä karkeja valmistetiin joskus hyvin pieni(?) erä, joten olisi kiva saada ostettua sellaisia ihan tavalissesta kaupasta :) Karkkipussissa voisi olla hedelmä karkkeja ginga hahmoilla. Ja karkkien väri sopeutuisi hahmojen ulkonäköön. Esim, Akatora on punertavan värinen, eli karkki voisi olla punainen ja maistua vaikkapa mansikalta :D Ja ekstrana pussissa voisi tulla mukana pieni tarra tai vaikka tatuointi >///<"

Hopeatiikerin kommentti: Karkit ovat aina suosiossa varsinkin lasten keskuudessa. Ginga-aiheisia makeisia onkin tehty jo mm. GNG:stä (vohvelit ja suklaapallerot), mutta yllämainitussa on mukavan erilainen näkökulma siitä, mitä pussit pitäisivät sisällään. Hyvää pohdintaa ja kivoja ideoita.

Onnea voittajille! Muita kunniamainintoja voit katsoa suoraan aiheesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi