tiistai 31. joulukuuta 2019

First Wars suomeksi!

Tokio.fin mukaan saamme suomeksi Takahashin huumorisarjan First Wars. Tämä osa ilmestyy heinäkuun puolella. Saamme myös Boku no inu, boku no Weed -mangan suomeksi ja "Minun Weedini" on kaupoissa 8.5.
(c) Gingapedia
(c) Gingapedia

lauantai 14. joulukuuta 2019

FutagoShop lopettaa nettikauppansa

FutagoShop on toiminut viimeiset 12 vuotta myymällä mm. Ginga-tavaraa. Nyt FutagoShop on kuitenkin päättänyt lopettaa nettikauppansa lähitulevaisuudessa.

FutagoShop aikoo silti säilyttää Facebook-sivunsa ja olla mukana joissain coneissa paikan päällä.
FutagoShopin sivuilta.

torstai 5. joulukuuta 2019

Last Warsin 8. osa on ilmestynyt!

Last Warsin 8. osa on ilmestynyt tänään 5.12.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 30.1.2020 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Jäsenyys joululahjaksi!

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
Haluatko muistaa läheistäsi mukavalla jouluyllätyksellä? Mitäpä jos ostaisit hänelle lahjaksi Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n vuoden 2020 jäsenyyden?

Jäsenyys joululahjaksi -kampanja on voimassa 1.12.-20.12.2019 välisenä aikana. Kampanjan aikana Hopeapuodista voi ostaa lahjakortin, jolla lahjansaaja voi maksaa vuoden 2020 jäsenmaksun (jos on jo jäsen) tai liittyä mukaan uutena jäsenenä. Lahjoittaa voi normaalin jäsenyyden, tukijäsenyyden tai retkijäsenyyden.

Ostaessasi jäsenyyden lahjaksi saat lahjansaajalle annettavaksi sähköisen lahjakortin, jossa ilmoitetaan jäsenyyskoodi, jolla voi lunastaa jäsenyyden. Jäsenyyskoodi on kertakäyttöinen ja voimassa 31.1.2020 asti.

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenenä pääsee nauttimaan hienoista jäseneduista, sekä saa mahdollisuuden edistää yhdistyksen toimintaa sekä Ginga-sarjojen näkyvyyttä! Jäsenetuihin kuuluu muun muassa tunnukset yhdistyksen sivustolle, jäsenkortti, kahdesti vuodessa ilmestyvä Tähdenlento-jäsenlehti kotiin toimitettuna, jäsenalennukset verkkokauppa Hopeapuodissa sekä yhdistyksen jäsenposti kotiin toimitettuna.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Ryhmäcosplay

"Kurojaki kutsuu laumaansa kasaan!

GG:n vapaasti osallistuttava ryhmäcosplayhaaste: tule 2020 Tampere Kupliiseen Kogan ninjakoiraksi pukeutuneena! Asun toteutus ja hahmo vapaavalintainen, itse suunniteltavissa. Kannustamme luovuuteen asun toteutuksessa ja hahmon ideoinnissa! Asun tulisi sisältää korvat ja häntä ja sen värimaailman olisi hyvä olla Koga-klaania mukailevalla puna-musta-harmaa-ruskea -linjalla. Myös harjas, jos mahdollista, suotava, toteutustapa vapaavalintainen!

Täytetään Tampere Kuplii Koga-koirilla!

Voit ilmoittautua osallistuvasi tähän tapahtumaan ja kertoa täällä tarkemmin hahmostasi! Pidämme lauantaina myös Koga-miitin, jossa osallistujista otetaan ryhmäkuva. Sitä ennen ja sen jälkeen osallistujat voivat ninjailla pitkin conia kukin omien liittolaistensa kanssa. Linkki facetapahtumaan löytyy biosta! 

Laitetaan Igat vapisemaan!

Ryhmäcossitempausta järjestää GG:n Raezla."

GDN:n kolmas kansi

Ginga Densetsu Noah'n kolmas kansi on nyt julkistettu näkyviin. Se näyttää seuraavalta:
Lähde: Kaksoissolan foorumi.

perjantai 1. marraskuuta 2019

Last Warsin 7. osa on ilmestynyt!

Last Warsin 7. osa on ilmestynyt tänään 1.11.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 27.12.2019 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

maanantai 21. lokakuuta 2019

GDN:n toinen kansi

Ginga Densetsu Noah'n toinen kansi on nyt julkistettu näkyviin. Se näyttää seuraavalta:
(c) Amazon

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Tähdenlennon 11. numero on nyt luettavissa yhdistyksen nettisivuilla

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-jäsenlehden 11. numero on nyt jäsenten luettavissa yhdistyksen nettisivuilla.
Lehti menee piakkoin painoon, ja fyysinen lehti tullaan postittamaan kaikille niille jäsenille, jotka ovat maksaneet tämän vuoden jäsenmaksun. Tämän vuoden jäsenmaksuohjeet löytyvät täältä. Oman jäsenmaksunsa tilanteen voi tarkistaa täältä. Jäsenmaksun voi yhä suorittaa, jolloin saa itselleen postissa kotiin tänä vuonna ilmestyneet jäsenlehdet.
Jäsen on itse velvollinen pitämään tietonsa ajantasalla. Jos esimerkiksi jäsenen osoite vaihtuu, tulisi jäsenen ilmoittaa siitä yhdistykselle jäsentietojen muutoskaavakkeella, jotta yhdistyksen lähettämä posti, kuten jäsenlehdet, saapuvat oikeaan osoitteeseen.

Tähdenlennon 11. numero tulee aiempien numeroiden tapaan myyntiin Hopeapuotiin, josta sen voivat myös ei-jäsenet ostaa itselleen. Lehden voi ostaa myös eri tapahtumista yhdistyksen pöydältä.

Tähdenlennon 11. numeron teemana on rakkaus."

Gingaconin ohjelmakartta on julkaistu

Gingaconin ohjelmakartta on nyt julkaistu. Se näyttää seuraavalta:
































Lähde: Tämä linkki.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Last Warsin 6. osa on ilmestynyt!

Last Warsin 6. osa on ilmestynyt tänään 4.10.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 28.11.2019  tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Loistetta lokakuuhun -tarjouskampanja

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
Lokakuun ajan (1.10.-31.10.2019) on käynnissä Loistetta lokakuuhun -tarjouskampanja, jonka myötä yhdistyksen Hopeanuoli-heijastin on myynnissä puoleen hintaan Hopeapuodissa.

Heijastimen normaalihinta on 3,50 euroa, alennuksen jälkeen hinnaksi jää 1,75 euroa. Yhdistyksen jäsenet saavat päälle vielä 10 %:n alennuksen ja tukijäsenet 20 %:n alennuksen. Toimituskulut lisätään hintaan.

torstai 12. syyskuuta 2019

Hopeanuolta YLEn pääuutisissa!

"10.9. iltauutisten lähetyksen lopuksi käsiteltiin Tampereen Mangamuseota ja mukana vilahti myös Hopeanuolta!

Lähetyksen voi katsoa täältä: https://areena.yle.fi/1-4559051
(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry

lauantai 7. syyskuuta 2019

Yhdistys Traconissa

"Suomen Hopeanuoli-fanit ry on tänä viikonloppuna mukana Traconissa kera onnenpyörän! Onnenpyörässä on tällä kertaa Urumi-sektori, johon osumalla voittaa Urumin lahjoittaman WEED-pehmon!"
(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Facebook-sivut
Lähde: Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Facebook-sivut.

perjantai 6. syyskuuta 2019

Lassien 2. osa on ilmestynyt!

Lassien 2. osa on ilmestynyt tänään 6.9.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 31.10.2019  ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

Last Warsin 5. osa on ilmestynyt!

Last Warsin uusin, 5. osa on ilmestynyt tänään 6.9.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 31.10.2019  ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

torstai 5. syyskuuta 2019

Hopeanuoli-fanitaidetta Annantalon Taikalyhdyssä

"Annantalon Taikalyhty on nyt koristeltu Gingamaisin lasipiirroksin sunnuntain Japaninpäivää varten! Kuvia voi käydä katsomassa Helsingin keskustassa tällä viikolla ja pitkin syksyä.

Kuvassa Fjallen taiteilema Akakabuto ja Hopeanuoli."
(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry

Yhdistys mukana useammassa tapahtumassa vielä tänä vuonna!


"Suomen Hopeanuoli-fanit ry on tänä vuonna mukana ainakin vielä seuraavissa tapahtumissa:


Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n pöytä on paikalla Traconissa lauantaina ja sunnuntaina. Yhdistyspöydältä voi ostaa Gingaconin rannekkeita sekä yhdistyksen kannatustuotteita, kuten Tähdenlento-jäsenlehden uusinta numeroa. Yhdistyksen onnenpyörä on myös mukana!


Suomen Hopeanuoli-fanit ry on edustettuna Annantalon Japanipäivässä yhdistyspöydän muodossa. Yhdistyspöydältä voi ostaa mm. lippuja Gingaconiin. Pöydän vieressä on myös piirtopaja, jossa voi käydä piirtelemässä Gingaa, mangaa tai mikä nyt itseä sattuu inspiroimaan!


Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n pöytä on paikalla Kishicon Lite -tapahtumassa Jyväskylän Veturitalleilla. Pöydässä myynnissä Gingaconin rannekkeet, uusin Tähdenlento ja muuta mielenkiintoista!


Gingacon on Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n oma tapahtuma, joka tänä vuonna järjestetään Järvenpäässä. Gingaconista löytyy tänäkin vuonna Ginga Room, jossa on mm. onnenpyörä, piirtopaja ja Ginga-kirjasto. Myös yhdistyksen kannatustuotteita voi ostaa Ginga Roomista."

maanantai 26. elokuuta 2019

GDN:n kansi

Ginga Densetsu Noah'n ensimmäinen kansi on nyt julkistettu näkyviin. Se näyttää seuraavalta:
(c) Amazon

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Ginga Densetsu Weed -keräilykorttisarja

"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n fanitaidepohjainen Ginga-keräilykorttisarja saa jatkoa ensi vuonna! Seuraavaksi korttisarjassa paneudutaan Ginga Densetsu Weed -sarjaan.

Tällä hetkellä myynnissä on Ginga-keräilykorttien 2. sarja, joka käsittää susisaagan. Kyseisiä kortteja voi ostaa mm. verkkokauppa Hopeapuodista: https://hopeanuolifanit.fi/hopeapuoti/index.php… "
(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry

lauantai 10. elokuuta 2019

Uusi tietokirja?

Amazonissa on jonkun aikaa pyörinyt uusi Ginga-manga: Densetsu Hozon no Sho: Ginga Shidai. Varsinaisesti se ilmestyy 11. syyskuuta.
(c) Amazon
Kuvaus teksti suomeksi Amazonin sivuilta:

"Upea aikakirja, joka tiivistää vahvimman karhukoiraklaanin historian yhteen kirjaan.
Täynnä mielenkiintoista sisältöä: klassisia kohtauksia mangasta tarkkoina uudelleenpainatuksina, värillisiä pin-up-kuvia, hahmokuvituksia, kronologioita jne.
Tämä kirja kertoo kaiken Gingasta!"

Amazonin sivujen mukaan sivuja olisi huimat 412.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Hopeanuoli-kampanja!

Urumissa on meneillään Hopeanuoli-kampanja:
(c) Urumi
"Osta mikä tahansa Ginga-aiheinen tuote ja saat kaupan päälle upean Ginga The Last Wars -postikortin. Jos ostat PurePlasticin valmistaman tuotteen, saat kaksi korttia. Kortin saa jokaisesta ostetusta tuotteesta.*

Kampanjan aikana on paljon pehmotarjouksia ja lisäksi julisteissa on erikoistarjous: jos ostat kolme julistetta, saat kaupanpäälle yhden julisteen (Lepohetki, Ajatuksissa tai Kyoshiron haaste). Tahtomasi juliste varmistetaan sähköpostitse tilauksen tekemisen jälkeen.

Tarjous jatkuu 18.8. asti tai niin kauan kuin kortteja riittää.

PurePlasticin valmistamat tuotteet: https://www.urumi.fi/ginga-densetsu-weed…

Hopeanuoli-tuotteet: https://www.urumi.fi/sarjat/hopeanuoli

* Esimerkiksi:
Ostat Hougen-pehmon, saat 2 korttia.
Ostat Hougen-pehmon ja 3 Hopeanuoli-keräilykorttia, saat 5 korttia.
Mangapaketit lasketaan yhdeksi tuotteeksi."

Gingaconin domainin toimikatko ohi

"Gingaconin sivut toimivat taas normaalisti osoitteessa": https://www.gingacon.com

perjantai 2. elokuuta 2019

Last Warsin 4. osa on ilmestynyt!

Last Warsin 4. osa on ilmestynyt tänään 2.8.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 26.9.2019 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

Tähdenlento 10 on nyt myynnissä Hopeapuodissa.

Yhdistyksen uusinta jäsenlehden numeroa voi ostaa nyt Hopeapuodista.

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry

Elokuun ajan Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenyys puoleen hintaan!

"Elokuun ajan (1.8.-31.8.2019) on käynnissä tarjouskampanja, jonka myötä voi liittyä Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäseneksi puoleen hintaan. Tarjous koskee normaalia jäsenyyttä, jonka normaalihinta on 15 euroa. Alennuksen jälkeen hinnaksi jää 7,50 euroa.

Tarjoushinnalla hankittu jäsenyys on voimassa 31.12.2020 asti ja siihen sisältyy seuraavat edut:

- Tähdenlento-jäsenlehden 11. numero kotiin toimitettuna (ilmestyy loppuvuodesta)
- Jäsenposti kotiin toimitettuna
- Jäsenkortti ja henkilökohtainen jäsenkoodi
- Jäsenbadge foorumiin
- 10 % alennus kaikista Hopeapuodin ostoksista
- Henkilökohtainen käyttäjätunnus hopeanuolifanit.fi-sivustolle
- Mahdollisuus osallistua yhdistyksen järjestämään toimintaan

Vuoden 2020 jäsenmaksulla saa aikanaan vuoden 2020 jäsenlehdet ja jäsenyyden voimassaoloaika siirtyy vuoden 2021 loppuun. Sama kaava toistuu joka vuosi, kunkin vuoden jäsenlehdet saa maksamalla kyseisen vuoden jäsenmaksun, ja jäsenmaksu on voimassa seuraavan täyden kalenterivuoden loppuun. Tähdenlennon aiemmin ilmestyneet numerot voi ostaa Hopeapuodista jäsenhintaan.

Liittymisohjeet löytyvät täältä."

Gingaconin domainissa toimikatko

Gingaconin domain on tilapäisesti poissa käytöstä.

Toistaiseksi sivut löytyvät osoitteesta https://hopeanuolifanit.fi/getusivu

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Lassien 1. osa on ilmestynyt!

Lassien 1. osa on ilmestynyt tänään 12.7.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 5.9.2019 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Tähdenlennon 10. numero on nyt luettavissa yhdistyksen nettisivuilla

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-jäsenlehden 10. numero on nyt jäsenten luettavissa yhdistyksen nettisivuilla.
Fyysinen lehti postitetaan piakkoin kaikille niille jäsenille, jotka ovat maksaneet tämän vuoden jäsenmaksun. Tämän vuoden jäsenmaksuohjeet löytyvät täältä. Oman jäsenmaksunsa tilanteen voi tarkistaa täältä. Jäsenmaksun voi yhä suorittaa, jolloin saa itselleen postissa kotiin tänä vuonna ilmestyvät jäsenlehdet (numerot 10 ja 11).
Jäsen on itse velvollinen pitämään tietonsa ajantasalla. Jos esimerkiksi jäsenen osoite vaihtuu, tulisi jäsenen ilmoittaa siitä yhdistykselle jäsentietojen muutoskaavakkeella, jotta yhdistyksen lähettämä posti, kuten jäsenlehdet, saapuvat oikeaan osoitteeseen

Tähdenlennon 10. numero tulee aiempien numeroiden tapaan myyntiin Hopeapuotiin, josta sen voivat myös ei-jäsenet ostaa itselleen. Lehden voi ostaa myös eri tapahtumista yhdistyksen pöydältä.

Tähdenlennon 10. numeron teemana on fanit & fandom."

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Uusia figuureita

Gingasta on ilmestynyt uusia, lisensoituja figuureita. Ilmeisesti ainakin läpinäkyvää yksilöä voi tilata maailmanlaajuisesti. Värillisiä voi nähdä Japanissa järjestettävän Wonder-festivaalien yhteydessä.

Tarkemmat lisätiedot täältä: klik
(c) Kuva täältä.
(c) Kuva täältä.

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Last Warsin 3. osa on ilmestynyt!

Last Warsin 3. osa on ilmestynyt tänään 5.7.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 29.8.2019 tienoila ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Lassie 1. osa ilmestyy 12.7.2019!

Kustantaja Antti Valkama on antanut Twitterissä tiedon, että Lassien ensimmäinen osa ilmestyy 12.7.2019.

Twitterissä oli jopa eräs käännöskuva mangasta:
(c) Kuva täältä.

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Last Warsin 2. osa on ilmestynyt!

Last Warsin 2. osa on ilmestynyt tänään 7.6.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 1.8.2019 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Vuoden 2020 jäsenlehtien teemat valittu


"Yhdistyksen jäsenet saivat yhdistyksen foorumilla äänestää ensi vuoden jäsenlehtien teemoista. Äänestyskierroksia oli kaksi, joista jälkimmäinen päättyi eilen. Aiheesta on aiemmin kerrottu näissä kahdessa uutisessa.

Alla jälkimmäisessä äänestyksessä mukana olleet teemat äänineen:

Japanilaiset rodut, 11 ääntä
Eläinsuojelu (sisältää Kaibutsu-saagan), 10 ääntä
Takahashin muu tuotanto, 9 ääntä
Viholliset, 8 ääntä

Äänestyksessä ensi vuoden jäsenlehtien teemoiksi valikoituivat siis japanilaiset rodut, joka tulee olemaa jäsenlehden 12. numeron teema, sekä eläinsuojelu (sisältää Kaibutsu-saagan), joka tulee olemaan jäsenlehden 13. numeron teema."

maanantai 27. toukokuuta 2019

Chibicon Tahkolla!

"8.-9. kesäkuuta järjestetään Tahkolla Chibicon, jossa yhtenä ohjelmana on keräily. Ohjelmassa yhtenä kolmesta esimerkkisarjasta on Hopeanuoli."


perjantai 24. toukokuuta 2019

Yokoten Manga Museon oheistuotteita

Yokoten Manga Museo valmistaa Ginga-aiheisia oheistuotteita. Niitä on mahdollista ostaa vain museosta. Urumin tiimi kävi jonkin aikaa sitten vierailulla museossa, jolloin kyseisiä tuotteita on mahdollista ennakkotilata nyt Urumista.

Urumissa ei ole vielä kuvia näistä oheistuotteista, koska museossa ei saa kuvata.


(c) Kaksoissolan blogi

Ensimmäinen luku Ginga Densetsu Noa'a tilattavissa!

Urumista on nyt mahdollista ennakkotilata Manga Gorakun lehti, jossa on ensimmäinen luku Ginga Dentsetsu Noa'a.
(c) Silver Fang Network

maanantai 20. toukokuuta 2019

Yukimura-pehmot on myyty loppuun!

"Yukimura-pehmot on alustavasti myyty loppuun. Niitä tulee vielä pieni erä myyntiin Urumiin (noin 30 kappaletta), jonka jälkeen ne ovat täysin loppuunmyytyjä. Pehmojen valmistuserät ovat niin isoja, ettei uusintapainoksia voida ottaa."
(c) PurePlastic

perjantai 17. toukokuuta 2019

Ginga Densetsu Noah

"Ginga-saaga jatkuu! Uusi sarja alkaa 24.5. eli viikon kuluttua. Sen nimi on Ginga Densetsu Noah eli Nooa suomalaisittain. Tarinassa on ilmeisesti aikahyppy GtLW:n tapahtumista, koska Orionin mainitaan lähteneen Ouusta."

perjantai 3. toukokuuta 2019

Last Warsin 1. osa on ilmestynyt!

Last Warsin ensimmäinen osa on ilmestynyt tänään 3.5.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 27.6.2019 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

Viimeinen äänestys ensi vuoden jäsenlehtien teemoista on alkanut!

"Yhdistyksen jäsenet ovat voineet äänestää ensi vuoden jäsenlehtien teemoista. Ensimmäinen äänestyskierros on nyt päättynyt ja jatkoon monista eri vaihtoehdoista pääsivät seuraavat teemat:

Eläinsuojelu (sisältää Kaibutsu-saagan)
Japanilaiset rodut
Takahashin muu tuotanto
Viholliset

Äänestyksen viimeinen kierros on nyt meneillään foorumilla tässä ketjussa. Äänestyksessä jäsenet voivat äänestää kahta lempiteemaansa. Äänestys päättyy 1.6. Kaksi eniten ääniä saanutta teemaa päätyy ensi vuoden jäsenlehtien teemoiksi."

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Last Warsin suomikansi

Last Warsin ensimmäinen suomikansi on nyt julkistettu. Osahan ilmestyy 3.5.2019.

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Ginga-pehmoja tarjouksessa

Urumissa on nyt PurePlasticin Ginga-pehmoja tarjouksessa 21.4 asti.
(c) Urumi

Lähde: Urumin Facebook-sivut.

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Orionin 30. osa on ilmestynyt!

Orionin 30. osa on ilmestynyt tänään 5.4.2019 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 30.5.2019 tienoilla ja omat lehtipisteesi näet täältä.
(c) Lehtipiste.fi

torstai 4. huhtikuuta 2019

Ginga-keräilykorttipakkojen postittamisessa viivettä

"Ginga-keräilykorttien 2. sarja oli ennakkotilattavissa 8.2.-24.2. välisenä aikana. Tuolloin pystyi ennakkotilaamaan itselleen kokonaisen keräilykorttipakan.

Alun perin sanottiin, että korttipakat toimitettaisiin ennakkotilaajille maaliskuun aikana. Osa ennakkotilaajista on jo saanut pakkansa, mutta kaikille ennakkotilaajille ei ole vielä saatu toimitettua korttipakkoja. Syynä tähän on se, että korttien saanti painosta viivästyi, jolloin postitustalkoita ei voitu pitää alkuperäisen aikataulun mukaan.

Yhdistys pahoittelee tilannetta. Yhdistyksen aktiivit tekevät parhaansa ja kortit postitetaan ennakkotilaajille huhtikuun loppuun mennessä."

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Ginga: The First Warsin kansi

Parodiasarja Ginga: The First Warsin ensimmäisen pokkarin kansi on nyt julkaistu.
(c) Amazon

Onnenpyörä jää tauolle

"Tampere Kupliin jälkeen yhdistys päätti, että onnenpyörä jää 13.4.2019 pidettävän Hopeatähti-tapahtuman jälkeen tauolle muutamaksi kuukaudeksi. Tavoitteena on tuoda paremmin esiin yhdistystä noin muuten, sen järjestämää toimintaa, kannatustuotteita ja tapahtumia. Todennäköisesti onnenpyörä tullaan Hopeatähden jälkeen näkemään seuraavan kerran Gingaconissa. Mikäli onnenpyörää toivotaan johonkin toiseen tapahtumaan, yhdistys toki huomioi nämä toiveet. Niitä voi esittää vieraskirjaamme tai sosiaalisen median kanaviimme.

Hopeatähden jälkeen yhdistys on mukana ainakin Popcult Helsingissä, Hypeconissa ja Nekoconissa. Mahdollisuuksien mukaan myös muissa tapahtumissa riippuen siitä, mihin saamme yhdistyspöytäpaikan tai Ginga Roomin, sekä tietenkin aktiiveja niitä pitämään."

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Hopeatähti 13.4.2019

"Hopeatähti on 13.4. Kanneltalossa Helsingissä järjestettävä nuorten eläintarinatapahtuma, jota järjestävät yhteistyössä Suomen Hopeanuoli-fanit ry, Kanneltalo, Kannelmäen kirjasto ja Kannelmäen nuorisotalo.

Tapahtuma on pääsymaksuton ja soveltuu kaikenikäisille.

Lisätietoa tapahtumasta saa tapahtuman nettisivuilta sekä Facebook-sivulta."

Hallitus 2019


"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n vuoden 2019 hallitus on valittu tämänpäiväisessä kevätkokouksessa.

Hallituksen kokoonpano:

Tiia Mononen, puheenjohtaja
Antti Kaleva, varapuheenjohtaja
Hanna Mäkinen, sihteeri
Darja Juronen, varasihteeri, varatiedottaja
Jami Kakko, jäsensihteeri
Pujo Pirhonen, taloudenhoitaja
Tuomas Lahti, varataloudenhoitaja
Janita Jäntti, tiedottaja
Jasmi Kokkonen, hallituksen jäsen
Ville Karvonen, hallituksen jäsen
Rea Nieminen, hallituksen jäsen"

Lassie saadaan suomeksi!

Kustantaja on vahvistanut Kaksoissolan foorumilla, että Lassielle on saatu käännössopimus.
(c) Gingapedia

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi