tiistai 16. tammikuuta 2018

Aktiivisuuspisteiden kerääminen vuonna 2018

"Vuodesta 2017 lähtien jäsenten on ollut mahdollista kerryttää itselleen aktiivisuuspisteitä, joilla saa alennuksen jäsenmaksuun. Aktiivisuuspisteitä saa yhdistyksen hyväksi tehdystä vapaaehtoistyöstä, joista ilmoitetaan yhdistyksen sivujen foorumilla olevaan ketjuun. Aktiivisuuspisteiden ideana on tehdä hommien tekemisestä yhdistyksen eteen kannattavampaa ja houkuttelevampaa. Aktiivisuudesta palkitaan.
Aktiivisuuspisteiden kerääminen on täysin vapaaehtoista. Jäsenet, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuutta olla aktiivisesti mukana, voivat hyvillä mielin kantaa oman kortensa kekoon täyden jäsenmaksun muodossa.

Jos jäsen haluaa tämän vuoden aikana kerätä aktiivisuuspisteitä, tulee hänen ilmoittautua tähän ketjuun. Samassa ketjussa tapahtuu myös pisteiden anominen.

Vuoden 2018 aikana pitää kerätä 5 aktiivisuuspistettä, jotta saa aktiivialennuksen vuonna 2019. Tavanomaisesta jäsenyydestä alennus on 5 euroa, tukijäsenyydestä 10 euroa ja lopuista 5 euroa. Aktiivipisteillä hankittavia jäsentyyppejä ovat aktiivijäsen (perusjäsenyyden aktiiviversio), tähtijäsen (tukijäsenen aktiiviversio), pronssijäsen (retkijäsenyyden aktiiviversio) ja kultajäsen (hopeajäsenyyden aktiiviversio).

Mikäli pisteitä kertyy vuoden aikana alle 5, ne voi liittää vuoden 2019 pistesaaliiseen, joilla voi alentaa vuoden 2020 jäsenmaksuaan.

1 aktiivisuuspisteen pisteen saa esimerkiksi:
- piirtämällä kaksi kuvaa yhdistyksen tarpeisiin (siinä kohtaa, kun kuvat on otettu oikeasti käyttöön, esim. Jäsenlehti tullut painosta)
- tekemällä n. 8 tuntia / työpäivän verran vapaaehtoishommia jonkin yhdistyksen projektin parissa
- osallistumalla conissa yhdistyksen pöydän pitoon vähintään 3h/tapahtuma
- pitää Ginga-aiheisen ohjelman jossain tapahtumassa
 - järjestää yhdistyksen miitin
- osallistuu yhdistyksen kokoukseen
- kommentoimalla 20:llä ry:n asioihin kantaa ottavalla viestillä foorumissa yhdistyksen asioita
- kirjoittamalla yhden laajan artikkelin Tähdenlentoon tai muuhun julkaisuun
- tekemällä yhdistyksen julkaisuun 2 pienitöisempää juttua
- vetämällä jotain yhdistyksen projektia, joka toteutuu
- osallistumalla oma-aloitteisen aktiivisesti hallitustyöhön kuukauden ajan
- hoitamalla aktiivisesti ja oma-aloitteisen aktiivisesti hommansa Gingaconin coniteassa
- lataamalla 10-20 ottamaansa valokuvaa yhdistyksen toiminnasta kuvagalleriaan
- tekemällä 1-3 palkintoa onnenpyörään niiden työmäärästä riippuen
- oikolukemalla 2-3 kohtalaisen pitkää tekstiä tai 4-5 lyhyemmän puoleista tekstiä
- julkaisemalla yhdistyksen DeviantArtissa/Facebookissa/Twitterissä 4-8 yhdistyksen kuvaa/tekstiä

Pistettä voi anoa myös jollain muulla yhdistyksen eteen tekemällään asialla, josta ansaitsisi mielestään pisteen."
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi