perjantai 31. lokakuuta 2014

Hopsu juttuja

Täällä olevassa postauksessa on ollut puhetta Facebookin "Vain Ginga jutut" sivusta. Facebookkiin on tullut lokakuun tienoilla myös toinen sivusto, "Vain Hopsu jutut" jonka tavoitteena on parodioida sarjaa.


torstai 30. lokakuuta 2014

GB pehmo hypertarjouksessa!

Urumissa olevan GB pehmon hintaa on alennettu roimasti alkuperäisen hinnan ollessa 850 €. Nykyinen hinta on 350 € ja pehmo on tarjouksessa sunnuntaihin asti. GB:n kunto on erinomainen/ kuin uutta vastaava. Mukana tuleva esittelylappu on hieman taittunut ja sen nurkissa on pientä kulumaa.


tiistai 28. lokakuuta 2014

GNG:n magneetteja!

Urumiin on tullut tänään rajoitettu erä GNG:n magneetteja. Täältä pääset näkemään kaikki magneetit.

Lisäksi seuraavanlaista muutosta on havaittavissa:

"Urumi avaa POP UP-liikeen Kauppakeskus Apajaan 1.12.2014-6.1.2015 väliseksi ajaksi. Sieltä löytyy tuolloin Suomen suurin valikoima kaikkea anime-kivaa. Ja jos jotain nettikaupassa olevaa tuotetta ei löydy, voidaan se hakea varastolta ja tuoda liikkeelle."

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Mustavalkoinen GDA:n kuva

8.11 ilmestyvän GDA:n toisen mangan kansikuva on nyt ilmestynyt näkyville mustavalkoisena.

Kuva (c) Tora

Yhdistyksen verkkokauppa avattu!

Yhdistyksen verkkokauppa, Hopeapuoti, on nyt avattu! Toistaiseksi valikoimassa on vain pinssejä, mutta sinne tulee pian lisää tuotteita.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Taisteluiden aika ennakkotilaukseen!

Loppuvuonna ilmestyvää Meishoubu retsuden "Taisteluiden aika" mangaa on nyt mahdollista tilata mm. muutamasta paikasta.

Urumi (19,50 €)
Suomalainen (20,10 €)
Adlibris (13,90 €)

Suomalainen kirjakauppa on laittanut virheellisesti viralliseksi ilmestymispäivämääräksi 12.12.2015. Virallisen päivämäärän on arveltu olevan 12.12.2014.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Akamen 1. luku netissä

Maikan Hopeanuoli blogi kertoi GDA:n ensimmäistä lukua nyt löytyvän Nihonbungeishan nettisivuilla. Vastaavaa on ollut myös muiden sarjojen kohdalla.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Orionin osa Takahashin nimmarilla!

FutagoShopissa myydään Orionin 30. osaa kuvalla, jossa on Weedin pennut. Sen lisäksi siinä komeilee itse tekijän nimikirjoitus.  

 Tarkemmat tiedot täältä. Hox. Tätä yksilöä on vain yksi osa tarjolla!

Ginga-memejä!

Lautapeliä työstävälle sivulle on jälleen ilmestynyt kaikkea uutta. Pistävimpinä ominaisuutena tulee sivuston mahdollisuus tehdä erilaisia Ginga-memejä.




















Memeen on mahdollista valita kaikkia värejä. Hahmoista taas löytyy Akakabuto, Akame, Akatora, Ben, Benizakura, Bill, Chutora, Cross, Gin (2), Kurotora, Moss, Musashi, Riki, Smith ja Wilson.
Ilmeisesti seuraavat hahmot lisätään myös jossain vaiheessa: Hakuro, Jaguar, Hyena, Terry, Hazuki, Kisaragi. Minazuki, Uzuki, Bemu, Great, John, Oliver ja Sniper.

Fanit ovat esimerkiksi tehneet seuraavanlaisia memejä ja pääset kokeilemaan tästä vastaavaa.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Sinun juttusi Tähdenlentoon?

Hei kaikki!

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehti Tähdenlentoon tulee extrapaksu kolmosnumero ja uutta sisältöä otetaan vielä vastaan!

Mikäli SINÄ haluaisit kirjoittaa jutun tai tehdä piirroksen lehteen, ota yhteyttä tahdenlento[at]hopeanuolifanit.fi tai jos olet yhdistyksen jäsen, ilmoittaudu foorumissa aktiiviksi (topic: Kiinnostaako aktiivijäsenyys?) ja tule mukaan suunnittelemaan lehden omaan suunnitteluboardiin! :D

Haluamme fanien kädenjäljen näkyvän lehdessä mahdollisimman monipuolisesti, joten mukaan vaan rohkeasti! ;)

Lähde: Tämä linkki.

tiistai 14. lokakuuta 2014

GDA:n toinen osa ennakkotilattavissa!

Ginga Densetsu Akamen toisen osan kantta ei ole vielä julkaistu nettiin. Kuitenkin marraskuussa ilmestyvää GDA:n toista osaa on mahdollista ennakkotilata jo Urumista. Suomessa manga on marraskuun lopun-joulukuun alun tienoilla.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Älypään Ginga-testi

Uru on tehnyt Älypäähän Ginga-aiheisin testin, jossa on kysymyksiä sarjasta.

Pääset tekemään testin täältä.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ginga.fin kaupan tiedote

Ginga.fin kauppa on ollut useampana päivänä huollettavana. Facebookissa sivusto kirjoitti lisää aiheeseen liittyen:

"Ginga.fi siirtyi muutama päivä sitten uudelle sivutilan tarjoajalle, ja tämän ansiosta kauppaan pääseekin jatkossa suoraan osoitteella http://ginga.fi/, eikä lopussa olevaa kauppa-päätettä enää tarvita. Olemme myös nyt lisäilemässä uutta kivaa ominaisuutta asiakkaille, mistä syystä sivusto onkin välillä viime päivinä (ja nyt) ollut huoltotilassa. Enää muutama toimivuusongelma pitää ratkaista ennen sivun avaamista; jahka huoltotila poistuu, on myös uusia tuotteita tulossa samalla mukava määrä."


perjantai 3. lokakuuta 2014

Hopeanuolen 12. osa on ilmestynyt!

Hopeanuolen 12. osa "Veren värjäämä lampi" on ilmestynyt tänään 3.10.2014 lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 28.10.2014 tienoilla ja oman alueesi lehtipisteet voit tarkistaa täältä.
Kuva (c) Lehtipiste
"Akakabuton alaiset osoittautuvat oletettuakin vahvemmiksi vastustajiksi, ja koirat ova hätää kärsimässä. Onko itsemurhaisku ainoa keino voittoon?"

Weedin 36. osa on ilmestynyt!

Weedin 36. osa "Entiset soturit" on ilmestynyt tänään 3.10.2014 paikallisille lehtipisteille. Manga poistuu myynnistä 25.11.2014 tienoilla ja oman alueesi lehtipisteet voit tarkistaa täältä.
Kuva (c) Lehtipiste
Mitä mangassa tapahtui? Spoilereita.
Manga jatkuu Ohun sotureiden ja Kotetsun kohtaamisella. Hahmo aiheuttaa hämmennystä, jolloin GB nähdään vihastumassa häneen. GB jopa ajaa pentua takaa ja puskee tämän kumoon. Kotetsu kuitenkin pakenee metsään. Tässä välissä nähdään Koyukin ja Weedin yhteisoloa. Hetken kuluttua Mel, Sasuke, GB ja Kyoshiro löytävät pennun kalastelemasta purolta. Weed ilmestyy myös paikalle. Hän ja muut alkavat etsiä säntäilevää Kotetsua. Pentu törmää Yūsukeen, Hiroshiin ja Yūjiin, joita Kotetsu juoksee turvaan Weedin luo. Jostain syystä kolmikko perääntyy juttelemaan muualle. Weed ja Kotetsu kohtaavat koirat myöhemmin, jolloin he ovat onnistuneet saartamaan kolmesta eri suunnasta. Weed hyppää ylös pennun kanssa ja lähtee juoksemaan koiria pakoon. Valitettavasti pentu kompastuu, jolloin Yūsuke saa hänestä otteen. Myös Weedin kimppuun käydään ja Kotetsun häntä revitään irti. Lopulta Yūsuke on Weedin ja Kotetsu kahden muun koiran otteessa. Weed kuitenkin irrottaa otteensa, jolloin osat vaihtuvat. Yūji tulee myös avuksi. Samaan aikaan Chako ja Koyuki saapuvat paikalle. Yūji käy taistelua Koyukin kanssa ja Weed jatkaa omaa kamppailuaan. Kotetsu hyppää tähän väliin, jolloin Weed lähtee auttamaan Koyukia. Hiroshi löytää Chakon puron luota piilosta. Weed juoksee väliin ja koira päätyy veteen polskimaan. Koirat ovat haavoittuneet pahasti, jonka jälkeen GB:n sekä Ginin porukat ilmestyvät paikalle. Lopuksi nähdään Moss kurittamassa Yūsukea. Manga päättyy koirien hyviin tunnelmiin, kun Kotetsun häntääkin saadaan hoidettua.

torstai 2. lokakuuta 2014

Huoltokatkoa

Ginga.fin kaupan sivustoa huolletaan. Sen pitäisi olla toiminnassa viimeistään huomenna.


Tietoa kansista

Nyt kun Retsuden ja Gamu saadaan suomeksi, on mangojen kansista tullut seuraavanlaista tietoa kustantajalta.

"Julkaisujen kansista: on epätodennäköistä, että kummassakaan on alkuperäiset kannet. Tämä johtuu siitä, että japanilaisilla ei ole tarjota meille mitään materiaalia näihin sarjoihin, ei edes kirjoja... Niitä on hankittu mm. Urumin suosiollisella avustuksella. Retsudeniin kehitämme paraikaa jotakin omaa taidekirjan materiaaleista. Gamuun väsätään kannet siten, että valitsemme kaikista tarjolla olevista värikuvista - julkaisujen kannet + julisteet - käyttökelpoisimmat ja teemme kannet niiden pohjalta."

Lähteenä: Tämä aihe.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Mangaa suomeksi!

Sangatsu Mangan sivuilla tiedotettiin uusista sarjoista ja sieltähän löytyi kaksi tuttua nimeä.

"Taisin Kaksoissolan foorumilla lupailla paljastavani seuraavan Takahashi-julkaisun joskus lähiaikoina. Lähiaika on nyt. Joskus tänä vuonna kirjakauppoihin iskeytyy Meishoobu Retsuden, suomeksi Weed: Taisteluiden aika. Eli tietokirja jossa mm. analysoidaan Weed-sarjan alkupään taisteluita. Oletan, että osa Hopsu-faneista hihkaisi äsken ilosta ja osa huokasi pettymyksestä. Ensin mainittuja yhä enemmän ilahduttaakseni ja jälkimmäisiä lohduttaakseni kerron tässä samalla vielä senkin, että ensi vuoden alussa julkaisemme kaksiosaisena teoksen Kacchuu no senshi Gamu, suom. Koirasoturi Gamu. Siitäs saatte. Ostaa. (Onna no Ko to Otoko no Ko, School Rumblen ED. Se muuten oli animena kiva ja mangana mainio.)"

Niin mitä mangoja? (Spoilereita mm. Gamusta)

Meishōbu Retsuden on tietokirja, joka sisältää informaatiota GDW:n mangasarjan hahmoista, tapahtumista ja hyökkäyksistä. Kirja julkaistiin, kun Weediä oli ilmestynyt vasta neljän vuoden ajan, joten siinä on tietoa vain tarinan alusta Kaibutsun kukistumiseen ja Hougenin ensiesiintymiseen asti. 
 
Kacchū no Senshi Gamu on Yoshihiro Takahashin kaksiosainen mangasarja vuodelta 1988. Tarina sijoittuu Japanin Sengoku-kauden vuosille 1559-1560, jolloin sotapäälliköt taistelivat Japanin herruudesta. Se on hyvin fantasiapainoitteinen, mutta siinä on myös historiallisia henkilöitä, esimerkiksi Nobunaga Oda, Yoshimoto Imagawa ja Kansuke Yamamoto.

Mangassa keskeisessä osassa ovat ganinit, haarniskoja ja aseita kantavat koulutetut ninjakoirat, jotka erikoislääkkeen avulla ovat saaneet ihmisen älyn, puhekyvyn ja useita erikoisia kykyjä ja voimia. Ganinit palvelevat sotapäälliköitä, osa hyökäten muille alueille ja osa puolustaen alueita tunkeilijoilta. Kagerō-klaani puolustaa maita hyökkäämisen sijaan. Sen ganineja johtaa Gamu, legendaarisen ganinin, Honōn, poika.

Eräänä yönä vihamielinen Gama-klaani hyökkää Kagerōn piilotettuun kotikylään ja polttaa sen maan tasalle, surmaten samalla klaanin johtajan. Gamu pakenee johtajan pojan Randon kanssa, tehtävänään suojella poikaa ja jonakin päivänä elvyyttää lähes tuhoutunut Kagerō-klaani takaisin loistoonsa. Vuotta myöhemmin Gamu ja Rando saapuvat Owarin provinssiin ja ryhtyvät Nobunaga Odan liittolaisiksi ja osallistuvat historialliseen Okehazaman taisteluun. He myös löytävät lisää eloonjääneitä Kagerō-klaanin jäseniä ja saavat uusia liittolaisia.

Mangan lopussa Gama ja Rando johtavat joukkonsa Gama-klaanin maille päihittääkseen itse Gaman. Gama paljastuu ihmissotapäällikön sijaan erittäin voimakkaaksi ganiniksi, joka on tappanut herransa ja ottanut tämän paikan. Gamu voittaa taistelun Gamaa vastaan ja tarina päättyy.

Kuvista kiitosta Kaksoissolalle ja Gingapedialle.

Edit: Anime-lehden uutisointi aiheesta.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi