sunnuntai 18. elokuuta 2024

Ginga Densetsu Requiemin toinen osa on ilmestynyt

Ginga Densetsu Requiemin toinen osa on ilmestynyt 7. päivä elokuuta. Kanteen on jopa päässyt Kotetsu!
(c) Amazon

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Ivrea Suomen uusien julkaisujen julkaisuajankohta viivästyy elokuuhun

"Suomeen alkuvuodesta paluuta rytinällä tehnyt Ivrea on jälleen siirtänyt ensimmäisten julkaisujensa saapumisajankohtaa. Alun perin Ivrean uusien julkaisujen oli määrä tulla myyntiin toukokuussa, sitten ne siirtyivät heinäkuuhun ja nyt niiden julkaisu on siirtynyt jälleen – tällä kertaa elokuulle.
(c) Anime-lehden sivuilta.
Ensimmäisenä ilmestymisjonossa ovat shounen-hitit Chainsaw Man ensimmäisellä kahdella pokkarillaan ja Kimetsu no Yaiba: Demon Slayer kolmella ensimmäisellä osallaan. Sen sijaan merirosvosarja One Piecen pokkari 103 sekä Patriootti Moriarty ovat poistuneet julkaisuaikataulusta kokonaan.

Näiden lisäksi tulevaisuuteen on siirtynyt Ivrean aiemmin lupaama Onen ja Yuusuke Muratan One-Punch Man, ja uutena tulokkaana tulevaisuuden julkaisusuunnitelmista löytyy Yoshihiro Takahashin koirasoturisarja Hopeanuoli."

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Tulevia tapahtumia

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n yhdistyspöydän voit löytää seuraavien conien yhteydestä:
(c) Kuva täältä.

torstai 13. kesäkuuta 2024

Hallitus 2024

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n vuoden 2024 hallitus valittiin 19.5. pidetyssä kevätkokouksessa.

Hallituksen kokoonpano:

Veera Kaipio, puheenjohtaja, sihteeri
Virva Pelttari, varapuheenjohtaja, hallituksen jäsen
Sumu Juronen, taloudenhoitaja
Nadja Susivainio, varataloudenhoitaja
Jami Kakko, jäsensihteeri
Janita Jäntti, tiedottaja
Nara Uusihanni, varatiedottaja, hallituksen jäsen
Tiia Mononen, hallituksen jäsen
Asko Huttunen, hallituksen varajäsen"

Lähde: Tämä linkki.

tiistai 28. toukokuuta 2024

Routa-piirustuskilpailun tulokset

"Routa-piirustuskilpailu järjestettiin 1.4.-30.4.2024, ja kilpailuun osallistui yhteensä 26 taiteilijaa!

Kilpailun tarkoituksena oli piirtää Gingaconin uusi maskotti Routa, ja teos sai olla taustallinen tai taustaton.

Tuomarit äänestivät voittajaksi UnknownSpy:n upean dynaamisella teoksellaan. Voittajateos palkittiin kahdella Gingaconin lipulla sekä kunniakirjalla.
(c) UnknownSpy
Tuomarit kommentoivat teosta seuraavasti:

"Erittäin Ginga-henkinen työ, jossa hyvä liikkeen tuntu ja värimaailma."

"Tästä työstä huokuu Hopeanuoli-henkisyys! Hienoa liikkeen tuntua, dramaattiset värit ja oikein miellyttävä tyyli."

"Teoksen idea, rohkea rajaus ja näyttävät efektit erottivat sen välittömästi edukseen. Taidokas toteutus, vaivaa on selvästi nähty paljon ja hahmon sekä piirustuskilpailun ydin on sisäistetty erinomaisesti. Sykähdyttävä lopputulos huokuu Gingamaisuutta!"

Routa-piirustuskilpailussa nostettiin esiin myös kaksi kunniamainintaa. Kunniamaininnat palkittiin kunniakirjoilla.
Ensimmäisen kunniamaininnan sai Lisbeth Kortström näyttävän yksityiskohtaisella työllään.
(c) Lisbeth Kortström
Tuomarit kommentoivat teosta seuraavasti:

"Upea tausta, yksityiskohtiin on panostettu kiitettävästi."

"Kaunis kokonaisuus. Hienosti toteutettu maisema, jossa on lempeät värit ja sopivasti yksityiskohtia."

"Teos loistaa kokonaisuutensa ja upean huolellisesti toteutetun taustansa ansiosta! Erinomaiset värivalinnat ja erittäin miellyttävä tunnelma. Yksityiskohdat ovat hyvässä sopusoinnussa, viivankäytöstä huokuu rohkeus ja lennokkuus."

Toisen kunniamaininnan sai Zanru vauhdikkaalla ja näyttävällä työllään.
(c) Zanru
Tuomarit kommentoivat teosta seuraavasti:

"Hieno lumimaisema. Hahmon asento ja ilme ovat huolellisesti toteutettuja."

"Oikein toimiva asetelma. Lumimaisema, päättäväinen ilme ja toiminnallinen asento sopivat hahmolle hyvin."

"Loistava sommitelma, toimivat kontrastit ja värimaailma, sekä huolitellut yksityiskohdat. Teoksen kokonaisuus on ihailtavan hallittu ja sopusointuinen, hahmon kuitenkin tullessa myös näyttävästi esiin. Poseerauksessa on vauhtia ja asennetta!"

Kaikki kilpailuun lähetetyt teokset olivat upeita! Jokaisen taiteilijan teos on uniikki, on ollut hienoa päästä näkemään osallistujien upeaa kädenjälkeä. Loput kisatyöt pääset katsomaan klikkaamalla tästä. Kiitos kaikille osallistujille!"

torstai 25. huhtikuuta 2024

Ginga Densetsu: Requiem

Ginga Dentsetsu: Requiemin ensimmäinen osa julkaistaan 9.5. Sen kunniaksi Takahashi onkin jakamassa kirjoituksia Shosen Grandessa 18. päivä toukokuuta

(c) Amazon

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Tulevia tapahtumia

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n yhdistyspöydän voit löytää seuraavien conien yhteydestä:
(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Facebook-sivuilta

perjantai 12. huhtikuuta 2024

Uusimmassa Sarjainfossa haastattelu

Uusimmassa Sarjainfon numerossa #202 (1/2024) nähdään hornanhurtan kirjoittama artikkeli Takahashiin liittyen.
(c) Sarjanfo
Sarjainfoa ei ilmeisesti myydä pahemmin lehtipisteillä. Lehden voi ostaa netistä ja seuraavista paikoista varastotilanteen mukaan:

Helsinki
Akateeminen kirjakauppa, Pohjoisesplanadi 3
Rosebud Sivullinen, Kaisaniemenkatu 5
Rosebud Citycenter, Kaivokatu 8

Turku
Turun Sarjakuvakauppa, Linnankatu 7

Oulu
Turun Sarjakuvakauppa Oulu, Oulun sarjakuvakeskus, Hallituskatu 7

Netissä
Turun Sarjakuvakauppa

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Kaksoissola tulee lopettamaan toimintansa

Kaksoissola.net sivusto on ollut toiminnassa mm. Hopeanuoli-mangan suomentamisen ajoista. Kaksoissolan Facebook-ryhmässä oli joku aika sitten keskustelua siitä, miten sivuston ja foorumin osalta tullaan laittamaan pillit pussiin.

Kaksoissolan sivuille ei olekaan päässyt moniin kuukaisiin ja linkit eivät ole pahemmin toimineet.

Uru myös itse kommentoi, että sivuston ylläpito huvin vuoksi maksaisi vuodessa reilun satasen.

Jääkäämme siis kaipaamaan Kaksoissolan sivustoa. Sivusto toimi myös tärkeänä mainostajan erilaisille Ginga-blogeille.

Kaksoissolan sivu


maanantai 1. huhtikuuta 2024

Routa-piirustuskilpailu

"Osallistu Routa-piirustuskilpailuun ja voit voittaa 2 kpl Gingaconin lippuja sekä kunniakirjan!

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n sivuilta
Kaksi muuta työtä palkitaan kunniamaininnoilla. Kunniamaininnan saaneet saavat myös kunniakirjat postitettuna. Voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostitse, ja kaikki palkinnot toimitetaan postitse veloituksetta.


Osallistumisaikaa on 30.4. asti.
Osallistumisajan päätyttyä töiden tuomarointiin varataan 2-3 viikkoa, jonka jälkeen voittaja selviää.

Piirustuskilpailuun osallistuminen

Piirrä Gingaconin uusi maskotti Routa. Tekemäsi työ voi olla digitaalinen, traditionaalinen tai muilla tavoin toteutettu kuvitus. Se voi olla taustallinen tai taustaton, mutta sen tulee olla värillinen. Kilpailuun voit osallistua yhdellä työllä.
Tiedostomuodoiksi hyväksytään PNG, JPG sekä PDF, tiedostokoko max. 2 Mt.

Tekemäsi työ tulee lähettää osallistumislomakkeella, jonka löydät sivun loppuosasta.

Piirustuskilpailun ehdot

Toimittaessasi työn piirustuskilpailuun, annat luvan Gingaconille sekä Suomen Hopeanuoli-fanit ry:lle käyttää työtä mainonnassa ja markkinoinnissa. Näitä voivat olla esimerkiksi sosiaalisen median julkaisut tai Gingaconin printti- ja muu painomateriaali. Jos työtäsi tullaan käyttämään, osallistumislomakkeeseen lisäämäsi nimimerkki tai etu- ja sukunimi tullaan mainitsemaan työn käytön yhteydessä. Täytä nimimerkki-kohta, jos haluat maininnan nimimerkillä koko nimen sijaan.

Tekoälyn käyttö on kielletty.
Gingaconin maskotti Routa

Routa on rodultaan puoliksi akita ja puoliksi karjalankarhukoira. Luonteeltaan Routa on oikeudenmukainen, määrätietoinen, lojaali ja rohkea!
Pääset tutustumaan Routaan lisää täällä.

Arvonta: Voita Koirasoturi Gamu -mangasarja!

"Suomen Hopeanuoli-fanit ry arpoo pääsiäisen kunniaksi Koirasoturi Gamu -mangasarjan kaikkien arvontaan osallistuvien kesken. Sarjaan kuuluu kaksi mangapokkaria, ja pokkarit postitetaan voittajalle veloituksetta. Arvottavat pokkarit ovat suomenkielisiä.
(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n sivuilta
Voit osallistua arvontaan täyttämällä alla olevan osallistumislomakkeen.

Osallistumisaikaa on 7.4.2024 klo 18.00 asti. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse viimeistään 9.4.2024.

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Gingaconin lipunmyynti on alkanut

"Gingaconin liput voit nyt ostaa osoitteesta Biletti.fi, yhdistyksen verkkokauppa Hopeapuodista sekä tapahtumakohtaisesti yhdistyksen edustuspöydiltä!

Hopeapuodissa Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n perusjäsen saa 10 %:n ja tukijäsen 20 %:n alennuksen. Tapahtumissa yhdistyksen edustuspöydällä kaikki jäsenet saavat 10 %:n alennuksen lipuista."
(c) Gingaconin Instagram

Yhdistykseltä luvassa muistipeli

Suomen Hopeanuoli-fanit yhdistykseltä on tulossa tänä vuonna muistipeli, jossa on 40 erilaista Hopeanuoli-sarjan hahmoilla kuvitettua korttia. Ennakkotilaamisesta ilmoitetaan myöhemmin.

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Instagram

Uusin Tähdenlento luettavissa jäsenille

Uusin Tähdenlento -jäsenlehti on nyt luettavissa Suomen Hopeanuoli-fanit yhdistyksen jäsenille. Kirjaudu sisään ja suuntaa Jäsenille-osioon! Fyysinen lehti painetaan ja postitetaan lähiaikoina.
(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Instagram

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Vuoden 2025 jäsenlehtien teemat on päätetty!

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Yhdistyksen jäsenet saivat yhdistyksen foorumilla äänestää ensi vuoden jäsenlehtien teemoista. Äänestyskierroksia oli kaksi, joista jälkimmäinen päättyi 2.3. Aiheesta on aiemmin kerrottu näissä kahdessa uutisessa.Alla jälkimmäisessä äänestyksessä mukana olleet teemat ja niiden saamat äänimäärät:

Akakabuto, 1 ääni
Conit & tapahtumat, 7 ääntä
Ginin suku, 9 ääntä
Kissaeläimet, 9 ääntä
Ryhmänjohtajat, 2 ääntä

Äänestyksessä ensi vuoden jäsenlehtien teemoiksi valikoituivat siis Ginin suku, joka tulee olemaan jäsenlehden 22. numeron teema sekä Kissaeläimet, joka tulee olemaan jäsenlehden 23. numeron teema.

Molemmille numeroille on jo tehty suunnitteluketjut yhdistyksen foorumille, ja kaikki jäsenet voivat osallistua numeroiden tekoon ja suunnitteluun. Myös yhdistyksen ulkopuoliset jäsenet voivat osallistua lehtien tekoon: Tähdenlennon päätoimittajan sähköpostiosoite on tahdenlento[at]hopeanuolifanit.fi."

Lähde: Tämä linkki.

torstai 22. helmikuuta 2024

Takahashilta uutta sarjaa

Takahashi on aloittanut uuden sarjan: Ginga Densetsu Requiemin 19.1. Uusi sarja tulee päättämään Ginga-saagan.

Hopeatiikeri blogista löydät nyt vähän spoilauksia sarjan alusta

(c) Amazon

Viimeinen äänestyskierros vuoden 2025 jäsenlehtien teemoista on alkanut!

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Yhdistyksen jäsenet ovat voineet äänestää foorumilla ensi vuoden jäsenlehtien teemoista. Ensimmäinen äänestyskierros on nyt päättynyt, ja jatkoon monista eri vaihtoehdoista pääsivät seuraavat teemat:

Akakabuto
Conit & tapahtumat
Ginin suku
Kissaeläimet
Ryhmänjohtajat

Äänestyksen viimeinen kierros on nyt käynnissä foorumilla tässä ketjussa. Äänestyksessä jäsenet voivat äänestää kahta lempiteemaansa, ja kaksi eniten ääniä saanutta teemaa päätyy ensi vuoden jäsenlehtien teemoiksi. Äänestys päättyy 2.3.2024."

torstai 1. helmikuuta 2024

Arvonta: Voita vuoden 2024 jäsenyys!

"Suomen Hopeanuoli-fanit ry täyttää tänään 28.1.2024 huikeat 12 vuotta, ja syntymäpäivänsä kunniaksi yhdistys arpoo yhden vuoden 2024 jäsenyyden kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken.

Palkinnon arvo on 25 €. Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n vuoden 2024 jäsenyyteen sisältyy seuraavat edut:
- käyttäjätunnus yhdistyksen nettisivuille, jossa jäsenille mm. foorumi, jossa voi osallistua projektien, kuten jäsenlehden, tekoon
- vuonna 2024 ilmestyvät Tähdenlento-jäsenlehdet (2 kpl) kotiin toimitettuna
- vuonna 2024 ilmestyvät Jäsenpostit (vähintään 2 kpl) kotiin toimitettuna
jäsenkortti
- 10 %:n alennus kaikista Hopeapuodin ostoksista
pääsy yhdistyksen Discord-palvelimelle, jossa järjestetään esimerkiksi levyraateja ja muunlaisia miittejä
mahdollisuus osallistua monipuolisesti yhdistyksen toimintaan

Jäsenyys on aina voimassa seuraavan täyden kalenterivuoden loppuun, eli vuoden 2024 jäsenyys on voimassa vuoden 2025 loppuun asti. Vuoden 2025 Tähdenlento-jäsenlehdet saa kuitenkin vain vuoden 2025 jäsenmaksua vastaan.


Osallistumisaikaa on 4.2.2024 klo 18.00 asti. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse viimeistään 6.2.2024."

keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Ensimmäinen äänestyskierros vuoden 2025 jäsenlehtien teemoista on alkanut!

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Ensimmäinen äänestys vuoden 2025 jäsenlehtien teemoista on käynnissä foorumilla.

Ensimmäisessä äänestyksessä jäsenet voivat valita neljä mieluisinta teemaa eri vaihtoehdoista. Ensimmäinen äänestys päättyy 2. helmikuuta, minkä jälkeen lasketaan, mitkä 4-5 teemaa ovat saaneet eniten ääniä. Eniten ääniä saaneista teemoista tehdään vielä uusi, lopullinen äänestys.

Vuonna 2025 ilmestyy kaksi Tähdenlento-jäsenlehteä."

Lähde: Tämä linkki.

perjantai 5. tammikuuta 2024

Aktiivisuuspisteiden kerääminen vuonna 2024

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Yhdistyksen jäsenet voivat tuttuun tapaan kerätä itselleen aktiivisuuspisteitä myös vuonna 2024. Aktiivisuuspisteiden ideana on saada alennusta jäsenmaksusta: Jos jäsen kerää tänä vuonna aktiivisuuspisteitä, on hänen mahdollista saada alennusta vuoden 2025 jäsenmaksustaan.

Aktiivisuuspisteitä saa yhdistyksen hyväksi tehdystä vapaaehtoistyöstä, ja pisteitä on mahdollista anoa mistä tahansa yhdistyksen eteen tekemästään asiasta. Pisteitä voi saada esimerkiksi kuvien piirtämisestä yhdistyksen käyttöön, kirjoittamalla Tähdenlentoon, järjestämällä miittejä tai pitämällä yhdistyksen pöytää tapahtumissa. Aktiivisuuspisteiden ideana on tehdä asioiden tekemisestä yhdistyksen eteen kannattavampaa ja houkuttelevampaa - aktiivisuudesta palkitaan.

Aktiivijäsenyys on neliportainen, ja jo kolme pistettä keräämällä voi saada alennuksen seuraavan vuoden jäsenmaksustaan. Viime vuoden syyskokouksessa päätettiin, että vuonna 2024 kerätyillä pisteillä saa alennusta seuraavanlaisesti:

3 pistettä = 3 euron alennus
6 pistettä = 6 euron alennus
12 pistettä = 9 euron alennus
20 pistettä = 12 euron alennus

Alennukset lasketaan perusjäsenyyden ja tukijäsenyyden normaaleista hinnoista. Aktiivisuuspisteitä käyttämällä jäsentyyppi muuttuu aktiivijäsenyydeksi (jäsen -> aktiivijäsen ja tukijäsen -> tähtijäsen).

Jos jäsen haluaa tämän vuoden aikana kerätä aktiivisuuspisteitä ja saada aikanaan alennusta vuoden 2025 jäsenmaksusta, tulee hänen ilmoittautua foorumilla tämän vuoden aktiivisuuspisteketjuun, jossa tapahtuu myös pisteiden anominen. Ketjussa voi myös esittää kysymyksiä, jos jokin asia aktiivisuuspisteisiin liittyen askarruttaa."

Lähde: Tämä linkki.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Jäsenyys ja jäsenmaksuohjeet 2024

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenet! Vuosi 2024 on alkanut ja näin ollen on tullut aika maksaa vuotuiset jäsenmaksut.

Viime vuoden syyskokouksessa jäsenmaksuja päätettiin korottaa vuodelle 2024, jotta jäsenmaksut kattavat paremmin yhdistyksen kuluja. Yhdistyksellä menee rahaa esimerkiksi Tähdenlennon ja Jäsenpostin painattamiseen sekä postittamiseen, pankin palvelumaksuihin ja nettisivujen ylläpitoon. Etenkin paino- ja postikulut ovat nousseet viime vuosina.

Jäsenmaksuohjeet on lähetetty jäsenille sähköpostitse, ja ohjeet löytyvät myös foorumilta.

Mikäli jäsen ei suorita jäsenmaksuaan vuoden 2024 aikana, katsotaan hänet ensi vuodenvaihteessa eronneeksi yhdistyksestä.

JÄSENTYYPIT JA -MAKSUT

Jäsen: 25 €/vuosi
Aktiivijäsen (aktiivinen jäsen): 15-22,5 €/vuosi, hinta määräytyy kerättyjen aktiivisuuspisteiden mukaan
Tukijäsen: 40 € tai enemmän/vuosi
Tähtijäsen (aktiivinen tukijäsen): 30-37,5 €/vuosi, hinta määräytyy kerättyjen aktiivisuuspisteiden mukaan

Perusjäsenyyden lisäksi yhdistyksessä on tuki- ja aktiivijäsenyyksiä.

Tukijäsenet tukevat yhdistystä maksamalla enemmän ja saavat vastineeksi joitakin erikoisetuja, kuten Tukiekstran Jäsenpostin mukana ja 20 %:n alennukset Hopeapuodin ostoksista. Tukijäsentyyppejä ovat tukijäsen ja tähtijäsen (aktiivinen tukijäsen). Tukijäsenyyden minimihinta on 40 €/vuosi, mutta tukijäsen voi omasta tahdostaan maksaa myös enemmän. Tähtijäsenet saavat tukijäsenyydestä alennusta aktiivisuuspisteillä.

Aktiivijäsenet saavat alennusta jäsenmaksustaan aktiivisuuttaan vastaan. Aktiivisuuspisteillä hankittavia jäsentyyppejä ovat aktiivijäsen (aktiivinen jäsen) ja tähtijäsen (aktiivinen tukijäsen). Aktiivisuuspisteitä viime vuonna keränneiden tulee ilmoittaa foorumilla Aktiivisuuspisteet 2023 -ketjussa aktiivisuuspisteiden käytöstä tai säästämisestä ennen tämän vuoden jäsenmaksun maksamista. Aktiivisuuspisteitä ei ole pakko käyttää tänä vuonna, vaan ne voi halutessaan säästää ensi vuoteen. On myös mahdollista käyttää osa pisteistä ja säästää osa.

Vähintään 3 aktiivisuuspistettä viime vuoden aikana keränneet voivat ottaa tänä vuonna aktiivijäsenyyden jäsentyypikseen. Pisteillä saa alennusta seuraavanlaisesti:

3 pistettä = 2,5 euron alennus
6 pistettä = 5 euron alennus
12 pistettä = 7,5 euron alennus
20 pistettä = 10 euron alennus

Perusjäsenyyden hinta on 25 € ja tukijäsenyyden 40 €. Alennukset lasketaan näiden jäsenyyksien normaaleista hinnoista (esim. 3 pistettä keräämällä voi saada aktiivijäsenyyden hintaan 25 € - 2,50 € = 22,50 € tai tähtijäsenyyden hintaan 40 € - 2,50 € = 37,50 €). Aktiivisuuspisteitä käyttämällä jäsenyystyyppi muuttuu siis aktiivijäsenyydeksi (jäsen -> aktiivijäsen ja tukijäsen -> tähtijäsen).



















JÄSENTYYPIN MUUTTAMINEN

Jos jäsentyyppiään haluaa muuttaa, tulee tästä ilmoittaa ennen jäsenmaksun suorittamista. Yhdistys ei palauta maksettuja jäsenmaksuja.

Muutos tehdään yhdistyksen sivustolla jäsentietojen muutoskaavakkeella, ja muutoksesta tulee saada hyväksytty-vastaus jäsensihteeriltä ennen jäsenmaksun suorittamista. Jäsensihteerin vastauksessa tulee päivitetty maksuohje oikealla summalla.

Jäsentyypin muuttuessa saa päivitetyn jäsenkortin. Emme nykyään lähetä vuosittain jäsenkorttiin liimattavaa tarraa, vaan tarvittaessa tarkistamme jäsenyyden voimassaolon jäsenrekisteristä.

Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää jäsenyyteesi liittyen, voit olla yhteydessä jäsensihteeriin: jami.kakko[at]gmail.com."

maanantai 1. tammikuuta 2024

Jäsenmaksut nousevat vuonna 2024

(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry
"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenmaksut nousevat tänä vuonna. Jäsenmaksujen korottamisesta päätettiin viime vuoden sääntömääräisessä syyskokouksessa, joka pidettiin 8.10.2023. Yhdistyksen sääntöjen mukaan syyskokouksessa päätetään aina tulevan vuoden jäsenmaksujen suuruudesta.

Jäsenmaksuja päätettiin korottaa, jotta ne kattavat paremmin yhdistyksen kuluja. Yhdistyksellä menee rahaa esimerkiksi Tähdenlennon ja Jäsenpostin painattamiseen sekä postittamiseen, pankin palvelumaksuihin ja nettisivujen ylläpitoon. Etenkin paino- ja postikulut ovat nousseet viime vuosina.

Alla vuoden 2024 jäsentyypit ja -maksut:

Jäsen: 25 €/vuosi
Aktiivijäsen (aktiivinen jäsen): 15-22,5 €/vuosi, hinta määräytyy kerättyjen aktiivisuuspisteiden mukaan
Tukijäsen: 40 € tai enemmän/vuosi
Tähtijäsen (aktiivinen tukijäsen): 30-37,5 €/vuosi, hinta määräytyy kerättyjen aktiivisuuspisteiden mukaan

Syyskokouksessa päätettiin, että tukijäsenyyden minimihinta on 40 €/vuosi, mutta tukijäsen voi omasta tahdostaan maksaa myös enemmän."

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi