keskiviikko 23. marraskuuta 2016

SuMu - uusi Ginga-musikaali!

Luvassa uutta musikaalia, tämän blogin ja postauksen mukaan:

"Hopeanuolen pohjalta on syntynyt jo useampi fanimusikaali. Suomessa on viime vuosina nähty ensin Hopeanuoli!musikaalin kaksi versiota ja sen jälkeen Weed - Kaksoissolan Legenda -musikaali. Kummallakin produktiolla on ollut oma tekijätiiminsä. Sama pätee myös GNG SusiMusikaaliin - kavereiden kesken SuMuun.
Projektinimellä SuMu kulkeva susimusikaali pohjautuu Hopeanuoli-mangan susiosaan. Sudet eivät esiinny Hopeanuoli-animessa tai Weedissä. Projektia työstävät Hanna "Raezla" Mäkinen ja Eini "Kurome" Nurminen, kaksi eritoten susiosaan tykästynyttä Hopeanuoli-fania.

Susimusikaali tulee olemaan ilmeeltään ja toteutukseltaan erilainen kuin kum-pikaan aikaisemmista Ginga-musikaaleista. Pääosin käytössä ovat myös Ginga-soundtrackin kappaleet, joita Ginga-musikaaleissa ei ole aikaisemmin kuultu. Susimusikaali tuo omannäköisensä lisän Ginga-fanien luomaan lavataiteeseen ja nostaa samalla uusia puolia esiin tästä vähälle huomiolle jääneestä mangan osasta. Musikaalin tapahtumat eivät noudattele orjallisesti mangan tarinankerrontaa, vaan se tuo ennen kaikkea uusia ulottuvuuksia susiosan sisältämään tarinaan.

Musikaalin synopsista on hiottu viime kuukaudet ja käsikirjoitusta tehdään par-haillaan. Sen valmistuttua - keväällä 2017 - alkaa näyttelijähaku. Treenejä on alustavasti kaavailtu pidettäväksi Tampereen suunnalla, mikäli treenitilat järjes-tyvät. Tavoitteena on esittää musikaali vuoden 2018 Gingaconissa. Muut esityk-set selviävät ajan kanssa.

Susimusikaalin foorumi kannattaa laittaa seurantaan, mikäli osallistuminen musi-kaaliin kiinnostaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi