keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Jäsenkortit viimein postiin

Jäsenkortit on postitettu 27.11.2014! Niiden pitäisi siis saapua ensiviikon alkupuolella. Josset ole saanut korttiasi torstaihin mennessä, otathan yhteyttä: affaokami(at)hotmail.com - samaten, jos saamassasi korttipostissa on jotain epäselvyyttä! 

25.11 tamperelaiset yhdistysaktiivit pitivät postitustalkoot, joiden ansiosta jäsenistä 1-151 kaikkien yhdistykseen yhä kuuluvien jäsenten jäsenkortti, pinssi, tervetuliaislehtinen ja jäsenkorttiin tuleva vuositarra ovat turvallisesti kirjekuoressa matkalla postiin. Jäsenkorttivastaava pyrkii viemään kortit postiin tämän viikon loppuun mennessä ja jäsenkortin pitäisi täten saapua jokaiselle vuosina 2013 ja 2014 jäsenmaksun suorittaneelle kera 2014 tai 2015 jäsentarran.

Jäsenille, joilta vuoden 2014 maksu on jäänyt maksamatta, ei toimiteta 2015 voimassaolotarraa ennen kuin 2014-jäsenmaksu on maksettu ja heidän korttiensa mukana on maksuohjeet jäsenmaksusta. Mikäli maksua ei makseta vuoden 2014 aikana, vuonna 2013 maksetun jäsenyyden katsotaan päättyvän vuoden 2014 loppuun.

Yhdistys pahoittelee, ettei kortteja ole aikaisemmin saatu aktiivien kiireiden vuoksi toimitettua. Tulevaisuudessa kortin pitäisi tulla kuukauden kuluessa liittymisestä.

Liittymisprosessi jatkossa:

1. Jäsenhakemus tulee jäsensihteerin sähköpostiin, hän tarkistaa sen ja lähettää maksuohjeet liittyjälle. Liittyjä suorittaa jäsenmaksun joko omistamaltaan tililtä tai sen henkilön tilitä, kenet on jäsenhakemuksessaan ilmoittanut maksajaksi. Jäsenmaksun viitenumero ei ole henkilökohtainen.

2. Yhdistyksen taloudenhoitaja tarkistaa yhdistyksen tiliä ainakin 2-3 kertaa kuukaudessa (tilitapahtumat päivitetään yhdistyksen foorumiin kaikkien rekisteröityneiden jäsenten nähtäville) ja tarkastuksen yhteydessä näkyvän uuden jäsenmaksun taloudenhoitaja ilmoittaa jäsensihteerille.

3. Saatuaan tiedon jäsenmaksun saapumisesta jäsensihteeri lisää liittyjän tiedot jäsenrekisteriin, luo tälle käyttäjätunnuksen foorumiin, ilmoittaa sähköpostitse jäsenyyden hyväksymisestä ja toimittaa jäsenen tiedot jäsenkorttivastaavalle.

4. Jäsenkorttivastaava kirjoittaa jäsenen tiedot käsin korttipohjaan ja postittaa sen jäsenelle kera pinssin, vuositarran ja tervetuliaisvihkosen.

- Jäseneksi voi liittyä missä tahansa kohtaa vuotta ja jäsenyys on silti voimassa seuraavan vuoden loppuun, eli vähintään yhden täyden kalenterivuoden.

---------------------------------
Jäsenyyden pito voimassa:

Jäsenyyden voimassaolo ilmenee jäsenkortissa olevan Hopeanuolen tassuun liitettävästä vuositarrasta. Jäsenmaksua vastaan saa joka vuosi uuden tarran. Jäsentyypin muuttuessa saa uuden jäsenkortin.

Jäsenmaksu maksetaan kerran vuodessa ja se on aina voimassa seuraavan täyden kalenterivuoden ajan. Kunkin vuoden jäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen syyskokous, joka pidetään tavanomaisesti Tampereella samana viikonloppuna Tracon-tapahtuman kanssa. Kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita kyseiseen kokoukseen. Kokouskutsut lähetetään jäsenten sähköposteihin.

Ohjeet jäsenmaksuun tulevat tammikuun alussa yhdistyksen foorumille (Suomen Hopeanuoli-fanit ry -boardin osasto Tiedotteet) ja ennestään jäseninä olevilla on maaliskuun loppuun saakka aikaa suorittaa ne, tukijäsenillä huhtikuun loppuun.

Vuonna 2015 jäsenmaksu tulee olemaan 12 euroa ja sen maksaneille jäsenille on luvassa jäsenlehden karhuteemainen kolmosnumero ja jäsenkorttiin liitettävä 2016-tarra. Maksuohjeet tulevat foorumille vuodenvaihteen jälkeen. Syyskokous 2014 myös päätti, että lapsijäsenyydestä ja huoltajajäsenvaatimuksesta luovutaan.

Mikäli jäsen ei suorita jäsenmaksuaan kuluvan vuoden aikana, hänet katsotaan vuodenvaihteessa eronneeksi yhdistyksestä. Jäsenmaksu on suositeltavaa maksaa annettuun määräaikaan mennessä yhdistyksen talouden suunnittelun ja kirjanpidon helpottamiseksi.

----------------
Mikäli sinulla on kysyttävää jäsenyyteen liittyen, voit kysyä sitä joko vieraskirjassa tai lähestyä sähköpostitse jäsensihteeriämme tai taloudenhoitajaamme - sähköpostit löytyvät yhteystiedoista! :)

Mukavaa talven odotusta yhdistyksen jäsenille!

Lähde: Tämä uutinen.

1 kommentti:

  1. Voisiko tähän laittaa vielä linkin alkuperäiseen uutiseen?

    VastaaPoista

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi