tiistai 7. kesäkuuta 2016

Akamesta


"Materiaaleista: Weedin olemme skannanneet, kun japanilainen kustantaja ei ole sisuksista tiedostoja tarjonnut. Kansikuvat he ovat lähettäneet. Akamen kohdalla kertoivat, että materiaalia löytyy. He lupasivat joko ilmaiseksi tiff-tiedostot, joissa japskisivut ovat sellaisenaan, taikka sitten maksusta sellaiset kuvatiedostot, joissa tekstit ovat eri kerroksissa eli niitä ei tarvitse erikseen poistella. Säästeliäänä miehenä pyysin tietenkin tiffit, sillä putsaus ei olisi paha kulu. Eikä tiff-muodossa olevan mangamateriaalin kanssa ole koko kymmenvuotisen urani aikana ollut ongelmia. No, nyt niitä oli. Ongelmat olivat periaatteessa löydettävissä, mutta latojakaan ei hiffannut etsiä niitä koska moista ei ikuna ole ilmennyt. Ei ollut mitään syytä ryhtyä tavallista epäluuloisemmaksi... No, tuloksen näette. Päätimme, että seuraavat kirjat skannataan kuten Weedille on tehty. Niin menee kätevämmin kuin jos ryhtyisin anelemaan uutta materiaalia Japanista.

Orionin osalta tsekkaamme ensin sen maksullisen materiaalin. Jos se on hyvää, käytämme sitä. Jos ei ole niin skanneri pörisee jatkossakin. Pahoitteluni kehnosta laadusta ykkösen osalta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi