tiistai 27. kesäkuuta 2017

Linnunradan Sanomat lopettavat

Vuodesta 2006 Linnunradan Sanomat - sivusto on jakanut Ginga-aiheisia uutisia. Nyt sivu on ilmoittanut lopettamisestaan. Jään itse kaipamaan sivustoa, koska nostalgia.

"Joudun valitettavasti ilmoittamaan, että tämänkertainen uutinen jää Linnunradan Sanomien viimeiseksi. Kuten suurin osa teistä lienee arvannut sivuston pitkistä päivitystauoista, olen viime vuosina ollut todella kiireinen muiden projektien kanssa. Tasapainottelu pää- ja sivutoimisten töiden, vapaaehtoistöiden, kahden muun verkkosivun (jotka nekin tosin ovat päivittyneet viime aikoina jopa LS:ia harvemmin) ja muiden harrastusten välillä osoittautui varsin hankalaksi.

Linnunradan Sanomat on joutunut harmikseni kärsimään tästä jo pitkään, mikä on näkynyt teille kävijöille uutisten hitaana julkaisutahtina. Nykyaikana, jolloin parikin päivää myöhästynyt uutinen katsotaan vanhentuneeksi, viikkoja viivästynyt uutinen on jo auttamatta menneen talven lumia

Vaikka päätös lopettaa sivusto on yhäkin todella raskas, se on silti helpompi kuin vielä muutamia vuosia sitten. Olen ilokseni saanut huomata, että Linnunradan Sanomien perustamisen jälkeen internetiin on hiljalleen ilmestynyt uusia Gingaan keskittyneitä uutissivustoja. Näistä merkittävin lienee tällä hetkellä Ginga Sanomat, jonka ylläpidon aktiivisuutta ja uutteruutta en voi kuin ihailla. Sen blogipohjainen toteutus myös palvelee mainiosti mobiililaitteiden käyttäjiä.

Voin nyt siis turvallisin mielin jättää Ginga-uutisten kirjoittamisen muiden hoidettavaksi. Lämpimät kiitokset vielä teille kaikille, jotka autoitte uutisten metsästyksessä ja annoitte hyödyllistä palautetta Linnunradan Sanomien 11-vuotisen taipaleen aikana. Näin hauskasta harrastuksesta oli ilo uutisoida!

Haikein terveisin
RS, Linnunradan Sanomien ylläpitäjä"


1 kommentti:

  1. Harmi tuo sivusto oli kyllä hyvä kertomaan kun tuli jotain uusia ginga aiheisia juttuja mutta, ymmärrän kyllä kun ei kerkiä enää laittaa uusia juttuja kaikkea hyvää sinulle, ja kiitos kaikesta mitä olet meille ilmoittanut. Ginga aiheisiin liittyviä uutisia nyt ei voi muutakaan, kun katsoa muita ginga sivustoja mitkä laittaa uusimpia uutisia ginga aiheista.

    VastaaPoista

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi