perjantai 4. heinäkuuta 2014

GDA:n neljäs luku

GDA:n neljännestä luvusta:

Huolimatta haavoistaan ja siitä, että yksi kogakoirista iski häntä kylkeen katanallaan, Benimaru avaa silmänsä ja viiltää kahden kogan kaikki jalat poikki katanallaan. Hän kaatuu maahan: "Benimaru Itô ei kuole turhaan!" ja yksi Kogan ihmisninjoista iskee katanansa hänen selkäänsä ja näin Benimaru kuolee. Ryôjun, Ôzaru ja musta koira jatkavat taistelua ja Ôzaru vuodattaa kyyneliä Benimarun takia. Yhtäkkiä Ryôjun liukastuu puskiin ja kaatuu alas vesiputousta kohti.
"Ryôjun-samaaaa!" Ôzaru huutaa ja yksi kogista sanoo: "Sinä kuolet myös, Ôzaru." Ôzaru katsoo mustaan koiraan. "Kuma... Mennään." "Sir." ja molemmat hyppäävät kielekkeeltä alas, seuraten Ryôjunin kohtaloa. Kolme ninjaa puhuvat siitä, miten typeriä igat olivat.

Sillä välin Itôjen talolla, Taichi nukkuu Kotobukin ja pentujen seurassa. Kihê tulee paikalle ja herättää heidät. Hän kietoo rullan Kotobukin kaulaan ja lähettää hänet viemään viestiä ylemmille ninjoille. Ôzaru ei ole vieläkään palannut kotiin. Mutta kun Kotobuki nousee seisomaan, valkoinen pentu Akame (pieni Aka-chan) roikkuu yhä nisässä eikä halua päästää irti. Taichi huomaa tämän ja ottaa Aka-chanin syliinsä. Kotobuki lähtee ja samalla Kihê ottaa huivin, jolla peittää päänsä. Hän sanoo menevänsä katselemaan jonnekin. Vaikuttaa siltä, että hän sanoo Taichin olevan parempi mennä Momochin luokse ja heittää valkoinen pentu jonnekin pois. Taichi miettii: "En ikimaailmassa. Se ei voi olla..." Hän pitelee valkoista pentua ja katsoo sitä silmiin. Sitten hän menee takaisin ja laittaa valkoisen pennun takaisin sisartensa viereen, miettien samalla, että pennussa pitää olla jotain erikoista.

Kihê juoksee metsässä. "Ôzaru, Ryôjun... Kuinka pitkälle menitte? Tämä on huono juttu, todella huono juttu." Sitten hän näkee valoja ja piiloutuu puun taakse. "Mitä?!" hän ajattelee. Siellä on noin 8000 ihmistä, jotka kantavat soihtuja. Joukkojen edessä valkoisella ratsullaan ratsastaa Nobukatsu Oda, Nobunaga Odan poika. Hän on tullut valloittamaan Igan kahdeksantuhatpäisellä armeijallaan.

Kuvia neljännestä luvusta (edelliseen osaan lisätty myös kuvalinkkejä)


(c) Tora

Huomioitavaa
- Tarina sijoittuu vuoden 1579 tienoille
- Valkoinen koira on nimeltään Akame muttei ole kyseinen GNG: Akame

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi