sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

GDA:n viides luku

GDA:n viidennestä luvusta:
Ninjat ja ninjakoirat ovat vesiputouksen päässä ja alkavat kulkea alavirran mukaisesti. Yksi Kôga-koirista on epäileväinen vesiputoukseen joutuneiden kohtaloista. Epäilyt pitävät paikkaansa sillä Ryôjun, Ôzaru ja Kuma piileskelevät vesiputouksen sisällä/takana. Ryôjun havaitsee ettei löydä katanaansa eikä se ole koirien huotrissakaan. Ulkopuolella oleva Kôga hyppää veden mukana putoukseen. Kuma tarkastelee Ryôjunin vasemmassa kädessä olevaa haavaa, mutta miekkonen sanoo ettei se ole pahanlaatuinen. Kôgan ja Ôzarun katseet kohtaavat tumman varjon näyttäydyttyä vedessä. Kôga huutaa toisille löytäneensä heidät ja kolmikon olevan täällä. Ôzaru loikkaa Kôgaa kohti ja onnistuu ottamaan katanan huotrasta ja iskemään koiran kuolleeksi.

Shirô piileskelee ja katselee armeijan suuntaan juosten lopulta läpi metsän nähdessään varjon tulevan. Kyseessä on vanhempi mies hevosen selässä, joka tunnistaa Shirôn. "Odota Shimoyama-sama", ja Shirôn äkillinen ilmaantuminen saa hevosen pelästymään hieman. Shirô selittää miksi on ollut metsässä ja kun hän kääntyy Shirô kuulee kuin Shimoyama olisi aikeissa tehdä jotain katanallaan. Kun Shirô on näyttämäisillään tietä Shimoyama onnistuu hyökkäämään takaapäin. Shirô on osannut lukea tämän ja hyppää, muttei ole tarpeeksi nopea. Hän saa haavan selkäänsä ja vetää katanan esiin laskeuduttuaan mahalleen. "Shimoyama-sama, miksi teet tämän?!", Shiro kysyy. Lähistöllä olevat Ryôjun ja koirat juoksentelevat lepäilemään kallion luokse ja samassa he kuulevat huutoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi