(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry |
"Vuodesta 2017 lähtien jäsenten on ollut mahdollista kerryttää itselleen aktiivisuuspisteitä, joilla saa alennuksen jäsenmaksusta. Aktiivisuuspisteitä saa yhdistyksen hyväksi tehdystä vapaaehtoistyöstä, josta ilmoitetaan yhdistyksen sivujen foorumilla olevaan ketjuun. Pisteitä saa esimerkiksi piirtämällä yhdistyksen käyttöön kuvia, oikolukemalla tekstejä, ottamalla aktiivisesti kantaa yhdistyksen asioihin foorumilla tai pitämällä yhdistyksen pöytää tapahtumissa. Aktiivisuuspisteiden ideana on tehdä hommien tekemisestä yhdistyksen eteen kannattavampaa ja houkuttelevampaa - aktiivisuudesta palkitaan.
Aktiivisuuspisteiden kerääminen on täysin vapaaehtoista. Jäsenet, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuutta olla aktiivisesti mukana, voivat hyvillä mielin kantaa oman kortensa kekoon täyden jäsenmaksun muodossa.
Jos jäsen haluaa tämän vuoden aikana kerätä aktiivisuuspisteitä, tulee hänen ilmoittautua tähän ketjuun, jossa tapahtuu myös pisteiden anominen. Ketjusta löytyy myös tarkat ohjeet pisteiden keräämisestä.
Aktiivijäsenyys on neliportainen, ja jopa kolme pistettä keräämällä voi saada alennuksen omasta jäsenmaksustaan ensi vuonna. Alennusta saa sitä enemmän, mitä enemmän pisteitä kerryttää. Pisteillä saa alennusta seuraavanlaisesti:
3 pistettä = 2,5 euron alennus
6 pistettä = 5 euron alennus
12 pistettä = 7,5 euron alennus
20 pistettä = 10 euron alennus
Aktiivisuuspisteillä hankittavia jäsentyyppejä ovat aktiivijäsen (aktiivinen jäsen) ja tähtijäsen (aktiivinen tukijäsen)."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.