tiistai 4. tammikuuta 2022

Jäsenyys ja jäsenmaksuohjeet 2022

"Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenet! Vuosi 2022 on alkanut ja näin ollen on tullut aika maksaa vuotuiset jäsenmaksut.

Vuoden 2022 jäsenmaksun suuruus on 15 euroa. Perusjäsenyyden lisäksi on muitakin jäsentyyppejä, joiden hinta poikkeaa perusjäsenen 15 euron maksusta. Tällöin jäsenmaksu on korkeampi ja/tai osa siitä maksetaan edellisvuonna kerätyillä aktiivisuuspisteillä. Alennuksen saa kerättyään vähintään 3 aktiivisuuspistettä. Eri jäsenyyksistä lisää alempana.

Jäsenmaksuohjeet on lähetetty jäsenille sähköpostitse, ja ohjeet löytyvät myös foorumilta.

Mikäli jäsen ei suorita jäsenmaksuaan vuoden 2022 aikana, hänet katsotaan ensi vuodenvaihteessa eronneeksi yhdistyksestä. Erota voi halutessaan myös jäsenyysosiosta löytyvällä eroamiskaavakkeella.

Jäsentyyppiään voi muuttaa nettisivuilla jäsentietojen muutoskaavakkeella, ja jäsentyypin muuttamisesta tulee ilmoittaa ennen jäsenmaksun suorittamista. Samaisella kaavakkeella voi myös ilmoittaa lemmikki- ja/tai perhejäsenen.

Jäsentyypit
Yhdistyksen jäsentyyppejä ovat jäsen, aktiivijäsen, tukijäsen ja tähtijäsen. Jäsentyypistä riippuu jäsenmaksun suuruus ja jäsenkorttiin tuleva kuva.

Jäsen voi myös liittää samassa taloudessa asuvan henkilön omaan jäsenyyteensä edullisempana perhejäsenenä. Perhejäsen saa oman jäsenkortin ja tunnuksen yhdistyksen sivuille, mutta ei omaa lehteä tai jäsenpostia. Myös oman lemmikkieläimen voi liittää yhdistyksen jäseneksi oman jäsenyyden oheen kertaluontoisella liittymismaksulla. Lemmikkijäsenetkin saavat oman jäsenkortin.

Maksut ja jäsenkorttien hahmot:
Jäsen: Tesshin, 15 €/vuosi
Aktiivijäsen: Kurojaki, 5-12,50 €/vuosi, hinta määräytyy kerättyjen aktiivisuuspisteiden mukaan
Tukijäsen: John, 30 €/vuosi
Tähtijäsen: Gin, 20-27,50 €/vuosi, hinta määräytyy kerättyjen aktiivisuuspisteiden mukaan
Perhejäsen: Fuji, 5 €/vuosi
Lemmikkijäsen: Smith, 5 euron liittymismaksu

Aktiivijäsenyys
Jäsenet ovat voineet kerätä vuoden 2021 ajan aktiivisuuspisteitä. Vähintään 3 aktiivisuuspistettä keränneet voivat ottaa aktiivijäsenyyden jäsentyypikseen. Pisteillä saa alennusta seuraavanlaisesti:

3 pistettä = 2,5 euron alennus
6 pistettä = 5 euron alennus
12 pistettä = 7,5 euron alennus
20 pistettä = 10 euron alennus

Aktiivisuuspisteillä hankittavia jäsentyyppejä ovat aktiivijäsen (aktiivinen jäsen) ja tähtijäsen (aktiivinen tukijäsen).

Perusjäsenyyden hinta on 15 € ja tukijäsenyyden 30 €. Alennukset lasketaan näiden jäsenyyksien normaaleista hinnoista. Aktiivisuuspisteitä käyttämällä jäsenyystyyppi muuttuu siis aktiivijäsenyydeksi (jäsen -> aktiivijäsen / tukijäsen -> tähtijäsen).

Esimerkiksi perusjäsenyyden hinta on siis 15 €. Kolme pistettä keräämällä saa 2,5 euron alennuksen, jolloin saa aktiivijäsenyyden hintaan 12,5 €. Kuudella pisteellä taas saa aktiivijäsenyyden hintaan 10 €, ja 12 pisteellä hintaan 7,5 €. Halvimmillaan aktiivijäsenyyden saa vain 5 euron hintaan, mutta se vaatii jo 20 pistettä.

Aktiivisuuspisteiden käytöstä tai säästämisestä pitää ilmoittaa foorumilla ennen jäsenmaksun maksamista. Aktiivisuuspisteitä ei ole pakko käyttää tänä vuonna, vaan ne voi halutessaan säästää ensi vuoteen. Voit myös halutessasi käyttää osan pisteistä ja säästää osan.

Tukijäsenyys
Tukijäsen tukee yhdistystä maksamalla hieman suurempaa jäsenmaksua ja saa vastineeksi erikoisetuja, kuten Tukiekstran Jäsenpostin mukana ja 20 %:n alennukset Hopeapuodin ostoksistaan.

Tukijäsentyyppejä ovat tukijäsen ja tähtijäsen (aktiivinen tukijäsen)."
(c) Suomen Hopeanuoli-fanit ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi